Kuva: AOP

Edesmenneen Aviciin uusin albumi julkaistiin - viimeistelytyön tekivät tärkeät henkilöt

07.06.2019 08:45 - Katariina Auvinen

Aviciin isä soitti Berglingin läheisille tutuille, jotta he auttaisivat albumin viimeistelyssä.

Elektronisen musiikin supertähti Avicii eli Tim Bergling kuoli viime vuonna vain 28-vuotiaana. Mies teki itsemurhan huhtikuussa 2018. Nyt miehen ystävät ovat viimeistelleet Aviciilta kesken jääneen albumin. Se kantaa nimeä Tim ja julkaistiin eilen, torstaina. 

Albumista oli valmiina noin kaksi kolmasosaa, joten ystäville jäi viimeistelytyö. Yksi viimeistelijöistä oli Kinglet Studioiden Carl Falk, jolle Aviciin isä soitti ja pyysi tätä kunnioittamaan poikansa muistoa viimeistelemällä albumin. 

- Muistan puhelun oikein hyvin. Se ei ollut mitenkään kiusallista, mutta ehkä hieman outoa. Halusin kuitenkin kunnioittaa hänen muistoaan, Falk kertoo. 

Avicii nousi megatähteyteen vuonna 2013, kun Wake me up -hitti soi maailmalla lähes jokaisessa kolkassa. Bergling oli kuitenkin omien sanojensa mukaan introvertti, joka ei pitänyt kovinkaan paljon tähtihuumasta, jota hän sai osakseen. 

Hän sanoi eräässä haastattelussa, että on etuoikeutettu voidessaan kulkea ympäri maailmaa, mutta hänen henkilökohtiasessa elämässä on vain vähän aihetta elää. 

Kuuntele albumi alta 

Lue myös: Aviciilta julkaistiin postuumisti uusi sinkku, fanit reagoivat voimakkaasti - "Mestariteos"

Lue myös: Vuosi sitten kuolleelta Aviciilta uutta musiikkia - kokonainen albumi julkaistaan pian

Lähde: Guardian 

Kilpailut

Uusimmat