Kuva: Emmi Moilanen

Mikael Gabriel kävi koulun loppuun: "Maailman siistein fiilis!"

04.07.2019 12:30 - Senja Rapila

Mikael Gabriel suoritti tauollaan kesken jääneen merkonomin tutkinnon loppuun.

Mikael Gabriel on nyt paljastanut syyn tauolle jäämiseen. Artisti kertoo Instagram-tilillään, että suoritti tauollaan kesken jääneen merkonomin tutkinnon loppuun ja vastaanotti tänään todistuksen vanhalta rehtoriltaan. Opinnot jäivät aikoinaan musiikin vuoksi taka-alalle.

"Vuos sitten törmäsin kaupassa mun vanhaan rehtoriin joka syötti idean, että kävisin mun musajuttujen alkaessa jääneen koulun loppuun. Hetken mietin ja sitten päätin että vien loppuun jotain joka on painanut mua aina välillä. Raivasin töiden keskelle vapaata, että pystyin keskittymään kunnolla koulujuttuihin", hän kirjoittaa.

Mikael kertoo olevansa tyytyväinen lopputulokseen, kun päättötodistuksen keskiarvo lähentelee kiitettävää.

"Tuntuu niin siistiltä enkä olis tuolloin koulun kesken lopettaessa uskonut, että nyt haaveilen jo korkeakouluun menemisestä. Senkin aika tulee jossain vaiheessa, mutta mä teen seuraavan levyn ensin."

Artisti muistuttaa jokaista seuraajaansa tavoittelemaan unelmiaan.

"Koskaan ei oo liian myöhäistä saattaa asioita loppuun tai toteuttaa omia unelmiaan! Kiitos kaikille jotka oli viemässä tätä maaliin! Mulla on maailman siistein fiilis."

Fanien lisäksi artistin kollegat ovat onnitelleet Mikaelia vuolaasti. Onnittelijoiden joukossa on muun muassa Robin, Speki, JVG:n Jare, Pete Parkkonen ja Elias Kaskinen. Myös Arman Alizad on onnitellut muusikkoa, sekä Mikaelin kihlattu Triana Iglesias.

Voit katsoa kuvan alapuolelta.

Lue myös: Mikael Gabrielin Triana-rakas joutui rajuun onnettomuuteen - makaa sairaalasängyssä

Lue myös: Mikael Gabriel kuuli Joonas Loirin kuolemasta yöllä - julkaisi koskettavan kirjoituksen

Lue myös: Kohutatuointi piiloon! Mikael Gabriel toteuttaa lupauksensa Suomen MM-voiton kunniaksi

Kilpailut

Uusimmat