Kuva: Mikko Räsänen

Shirly Karvinen juhlistaa seurustelun vuosipäivää somessa - katso ihastuttava päivitys

13.08.2019 10:15 - Senni Loikala

Shirly Karvinen julkaisi Instagram-päivityksen seurustelun vuosipäivän kunniaksi.

Entinen Miss Suomi, nykyinen SuomiRock-radiokanavan juontaja Shirly Karvinen, 25, julkaisi maanantaina yli 34 000 seuraajan Instagram-tilillään yhteiskuvan kumppaninsa kanssa. Karvinen kertoo päivityksessä, että pari on seurustellut vuoden ajan. Hän kertoo myös pariskunnan yhteisestä "paheesta", nimittäin käynnistä pikaruokaravintolassa sunnuntaisin.

"Viikonloppu oli täynnä tanssimista, ystäviä ja hauskoja muistoja. Sen lisäksi tuli ensimmäinen merkkipäivä vastaan maailman siisteimmän tyypin kanssa. Ensimmäisestä vuodesta selvitty, vielä monta kymmentä edessä, kunhan sunnuntaimäkkäri jäisi vähän vähemmälle", Karvinen kirjoittaa.

Pariskunta pitää miehen henkilöllisyyden poissa julkisuudesta. Kuvassa ei näy Karvisen kumppanin kasvoja.

Päivityksestä on tykätty tiistaiaamuun mennessä yli 3200 kertaa ja kommentoitu kymmeniä kertoja. Myös useat julkisuuden henkilöt ovat kommentoineet päivitystä, monet sydän-emojien muodossa. Esimerkiksi Sabina Särkkä, Mikko Leppilampi ja Sara Sieppi ovat kommentoineet päivitystä.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Shirly Karvinen juontaa SuomiRockin Aamua yhdessä Mikko Honkasen ja Ville Kinaretin kanssa arkisin kello 7-11. Seuraa ohjelmaa myös Facebookissa.

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä, KISS ja SuomiRock ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Miss Suomi Shirly Karvinen nauraa lapsuuskuvalleen - “perusilmeeni ei ole muuttunut”

Lue myös: Shirly Karvisen kuva päätyi maksulliselle seuranhakusivustolle - sai vinkin tuntemattomalta

Lue myös: Shirly Karvinen ja Esko Eerikäinen ottivat vastaan golf-haasteen - katso miten homma sujui

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat