Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: Romanttinen komedia, jonka nuoren pääosatähden kuolema järkytti pari vuotta myöhemmin

23.09.2019 07:15 - Iiro Myllymäki

Brittany Murphy tähdittää elokuvaa Rakkautta ja muita katastrofeja.

Rakkautta ja muita katastrofeja on romanttinen komedia vuodelta 2006. Elokuvan pääosassa on Vogue-muotilehden assistenttina Lontoossa työskentelevä Emily ”Jacks” Jackson, joka oman rakkauselämänsä ongelmista huolimatta tykkää leikkiä Amoria ystävilleen. Kun Voguen toimitukseen saapuu komea kuvausassistentti Paolo, Jacks luulee löytäneensä kämppikselleen Peterille täydellisen poikaystävän. Harmi kyllä Jacksin homotutka osoittaa täysin pieleen, sillä Paolo onkin kiinnostunut Jacksista.

Elokuvan pääosaa esittää Brittany Murphy, ja pienissä cameo-rooleissa nähdään Gwyneth Paltrow ja Orlando Bloom. Elokuvan on ohjannut Alek Keshishian, joka parhaiten tunnetaan uraauurtavan In Bed With Madonna -dokumentin ohjaajana.

Pääosanesittäjä Murphy kuoli vain kolme vuotta elokuvan julkaisua myöhemmin keuhkokuumeeseen. Kuolemaan vaikutti myös naisen potema anemia ja reseptilääkkeiden käyttö. Murphy oli menehtyessään vain 32-vuotias. Naisen tunnetuimmat elokuvaroolit olivat leffoissa 8 Mile ja Clueless.

Rakkautta ja muita katastrofeja miellyttänee romanttisten komedioiden ystäviä, ja leffaa onkin verrattu muun muassa lajityyppinsä klassikoihin Rakkautta vain, Notting Hill ja Neljät häät ja yhdet hautajaiset. Monen kriitikon mielestä elokuva ei kuitenkaan tuo genreen mitään uutta, vaan päätyy pitkälti toistamaan vanhoja kliseitä ja apinoimaan esikuviaan.

Voit katsoa elokuvan trailerin alta. Jos se ei näy alla, klikkaa tästä.

Rakkautta ja muita katastrofeja
Sub
22.00

Lue myös: Salaliittoteoria leviää - Riverdale-kaunotar olisikin vuonna 2009 kuollut Brittany Murphy

Lue myös: Eminem järkyttyi 8 Mile -kollegansa kuolemasta

Lähteet: Variety, People

Kilpailut

Uusimmat