Kuva: Henna Koste

Anne Kukkohovi veljensä itsemurhasta: 'Mietin, etten osta enää koulukirjoja, kuolen kuitenkin'

03.10.2019 06:00 - Henna Koste / henna.koste@bauermedia.fi

Anne Kukkohovi oli 12-vuotias, kun hänen isoveljensä riisti henkensä. Se on vaikuttanut naiseen monin tavoin vuosien varrella.

Anne Kukkohovi, 48, tunnetaan valloittavasta hymystään ja tutuista tv-sarjoista. Naisen elämään on kuitenkin mahtunut monta tragediaa, joita hän avaa tuoreessa kirjassa Päin punaista, Anne Kukkohovin kyydissä 24/7 (Docendo), jonka on kirjoittanut Emilia Saloranta

Kukkohovi oli 12-vuotias, kun hänen isoveljensä Jukka riisti 17-vuotiaana itseltään hengen, hirttäytymällä metsään.

"Löysin äidin kampaamosta. Hän oli kuin ahdistunut eläin häkissä, kiersi kävellen kahdeksikkoa. Ilme kasvoilla oli tuskainen. Ei pystynyt katsomaan minua päin. Vilunväreet kulkivat lävitseni. Jotain kamalaa oli tapahtunut. – Jukka on löydetty kuolleena, äiti lopulta sanoi. Kuin joku olisi lyönyt minua palleaan. Kaaduin maahan polvilleni. Huusin. Huusin. Huusin, kunnes huuto muuttui itkuksi."

Pikkusisko kertoo muistavansa veljensä itsetuhoisuuden ja herkkyyden. Myöhemmin Kukkohovin sydän oireili, mutta lääkäri eikä kukaan osannut yhdistää sitä sydämen särkymiseen. Eikä perhe pihahtanutkaan tragediasta. Apua ei haettu.

- On järjetöntä ajatella, kuinka rankka juttu se oli. Nykyisin tuntuu, että kun nuppineula tipahtaa lattialle, on kriisipuhelimet koko väestölle.

- Se oli täysin posttraumaattinen stressireaktio. Muistan miettineeni, ettei minun kannata mitään koulukirjoja tässä ostella, kuolen kuitenkin. En pystynyt nukkumaan enää. Sitten tuli rytmihäiriöitä, Kukkohovi kertoo.

Hän reagoi edelleenkin hyvin fyysisesti moniin asioihin. Aikuisiällä Kukkohovi on löytänyt terapian.

Jukan tarina kerrotaan raadollisesti kirjassa. Kukkohovi kertoo, millaisia ajatuksia edesmennyt veli herättää hänessä tänä päivänä. 

- Hän ei ole mielessä päivittäin. Hän on ollut enemmänkin mukana siinä, miten olen käyttäytynyt ja millainen minusta on tullut. Olin kuitenkin niin nuori (Jukan menehtyessä). Kireä tunnelma, huutaminen ja kaikki pelottava - sen muistaa. Kasvuympäristö on kuitenkin vaikuttanut minuun paljon persoonana, Kukkohovi pohtii. 

Lue myös: Anne Kukkohovi kiidätettiin Nepalissa työmatkalla sairaalaan: 'En juo enää koskaan omenamehua'

Kilpailut

Uusimmat