Kuva: Shutterstock

Kodittoman naisen laulu sekoitti internetin ja sai ihmisten auttamishalun heräämään

02.10.2019 17:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Tietojen mukaan nainen ajautui kodittomuuteen sen jälkeen, kun hänen viulunsa varastettiin.

Los Angelesin poliisilaitos jakoi muutama päivä sitten omalla Twitter-tilillään videon, josta tuli välittömästi nettisensaatio. 

Kyseisessä pätkässä kuullaan, kuinka upeaääninen nainen laulaa metrolaiturilla. 

"Neljä miljoonaa ihmistä sanoo Los Angelesia kodikseen. Neljä miljoonaa tarinaa. Neljä miljoonaa ääntä. Joskus on vain pysähdyttävä ja kuunneltava niistä yhtä, kuullakseen jotain todella kaunis," videon yhteydessä kirjoitettiin. 

Pätkän laulusta voit kuunnella alta.

Video alkoi levitä sosiaalisessa mediassa melkoista vauhtia. Pian selvisi, että kyseessä on alun perin Venäjältä kotoisin oleva Emily Zamourka, 52, joka saapui Yhdysvaltoihin 24vuotiaana opettamaan viulun ja pianon soittoa.

Zamourka ajautui rahaongelmiin sen jälkeen, kun hänen viulunsa varastettiin. 

- Kun en voinut enää tehdä työtäni, en voinut myöskään enää maksaa laskujani, hän kertoi ABC-kanavan haastattelussa.

Zamourkan tarina sai ihmisten auttamishalun heräämään ja nyt hänelle onkin perustettu säätiö. Zamourka itse on erittäin kiitollinen siitä, että auttavia ihmisiä on olemassa.

- Olen kiitollinen ihan jokaiselle, joka yrittää auttaa minua, hän kertoo.

Lue myös: Laulajakaunotar kertoo kodittomuudestaan - 'Melkein myin itseäni'

Lähteet: ABC, NBC News

Kilpailut

Uusimmat