Kuva: AOP

Katy Perry haastettiin oikeuteen Instagram-kuvan takia - katso kiistan aloittanut halloween-otos

31.10.2019 16:45 - Iiro Myllymäki

Kuvatoimiston mukaan Katy Perry ei ollut maksanut kuvan käytöstä.

Laulaja Katy Perry, 35, on haastettu oikeuteen yhden jakamansa Instagram-kuvan takia. Nainen esitteli vuoden 2016 halloween-asuaan Instagram-päivityksessä. Kyseessä oli paparazzin nappaama otos naisesta ja hänen miesystävästään Orlando Bloomista. Oikeuskanteen mukaan nainen ei ollut maksanut kuvan käytöstä kuvan oikeudet omistavalle kuvatoimisto Backgridille. Kuvatoimisto on haastanut Perryn oikeuteen 134 000 eurosta.

Oikeusjutun aloittaneessa päivityksessä Katy Perry esitteli halloween-asuaan, jonka eteen oli nähty todella paljon vaivaa. Nainen oli sonnustautunut Hillary Clintoniksi, ja kokonaisuus oli niin onnistunut, että naista oli hyvin hankala tunnistaa maskin alta. Voit katsoa alta oikeuskiistaan johtaneen kuvan. Ainakin vielä tämän artikkelin kirjoitushetkellä torstaiaamupäivällä Perryn päivitys oli hänen Instagramissaan.

Katy Perry on ollut viime aikoina toisenkin oikeustapauksen keskiössä. Naista syytettiin tekijänoikeusrikkomuksesta, sillä kristillisen räppärin Flamen mielestä Perryn Dark Horse -hitti muistutti liikaa miehen aiemmin julkaisemaa Joyful Noise -kappaletta. Katy Perry hävisi oikeuskiistan. Pääset lukemaan lisää aiheesta tästä jutusta.

Lue myös: "Maailman seksikkäin nainen!" - fanit ylistävät Katy Perryn uimapukukuvaa

Lue myös: Katy Perry pukeutui syksyn megatrendiin - katso, kuinka laulajakaunotar yhdisti sen juhlalookiin

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat