Kuva: MTV3

MTV: Ensitreffit alttarilla -Heidi ohjelman jälkeen: "En ole eläessäni ollut niin vihainen"

06.11.2019 08:45 - Henna Koste

Suosikkisarjan kuudes kausi on nyt paketissa.

Ensiitreffit alttarilla -ohjelman kuudes kausi saatiin eilen päätökseen. Viimeisessä jaksossa Heidi ja Oskari kertoivat jatkavansa ohjelman jälkeen eri teille. Pariskunnan avioliittoviikot olivat usein hyvinkin riitaisia. Etenkin siitä Heidi harmistui Oskarille, että hän ei ollut kertonut suoraan osallistumisestaan Napakymppi-ohjelmaan. Nyt Heidi kertoo MTV:n haastattelussa tuntemuksiaan ohjelman jälkeen. Hän kertoo, että jaksojen katsominen herätti uudenlaisia tunteita. 

- Se, miten on kuullut itsestään puhuttavan kameralle - ei minulle suoraan, se on hurjaa kuulla niitä asioita itsestään, Heidi sanoo.

Etenkin yksi sana tuntui hänestä erityisen pahalta.

- Aggressiivisuus - en osaa tarttua siihen, mutta silti oli hurja kuulla se ei minulle suoraan sanottuna, vaan jälkikäteen kuulla tällainen luonnehdinta minusta, Heidi toteaa. 

- En ole varmaan ollut eläessäni niin vihainen, mitä kesällä oli tilanteita. Se on nyt sitten taltioitu ja näkyvissä kaikille. Jokainen saa katsoa sitä, miten haluaa ja ruotia, hän toteaa ja jatkaa, että aggressiivisuus on hänestä kuitenkin erittäin voimakas sana. 

Katso koko Heidin haastattelu alta. 

Lähde: MTV

Lue myös: Yksi tekijä karsii Ensitreffit alttarille -hakijan heti - suosikkiohjelmaan jälleen satoja halukkaita

Kilpailut

Uusimmat