Kuva: AOP

Disneyn menestysleffan tähti hylättiin - ei yhtään koe-esiintymistä hittiroolin jälkeen

05.12.2019 17:15 - Iiro Myllymäki

Aladdin-elokuva ei kiidättänyt Mena Massoudia tähtiin.

Disney julkaisi tänä vuonna uuden version Aladdin-elokuvasta. Uusi live action -versio oli menestys lippuluukuilla, ja elokuva onkin tuottanut lipputuloina yli 900 miljoonaa euroa. Elokuvan nimiroolin tehnyt Mena Massoud, 28, on nyt kertonut, että elokuvan menestys ei ole kuitenkaan näkynyt hänen urakehityksessään.

Massoud kertoo avoimesti The Daily Beast -julkaisulle, että hän ei ole saanut kutsua yksiinkään koekuvauksiin Aladdinin julkaisun jälkeen.

- Olen väsynyt pysymään hiljaa tästä asiasta. Haluan ihmisten tietävän, ettei elämä ole mitään ruusuilla tanssimista sen jälkeen kun on tehnyt vaikka Aladdinin kaltaisen ison roolin. Ihmiset luulevat, että olen tienannut miljoonia ja saanut hulluna työtarjouksia. En ole. En ole ollut yksissäkään koekuvauksissa sen jälkeen kun Aladdin ilmestyi, Mena Massoud kertoo.

Massoud on egyptiläiskanadalainen. Hän kertoo, että roolituksessa tämä on rajoittava tekijä. Miehelle ei ole niin paljon rooleja tarjolla kuin valkoisille näyttelijöille. Miehen mukaan roolituksessa pidetään vaihtoehtoina yhtä tai kahta ei-valkoista näyttelijää niin sanottuina ”villeinä kortteina”.

Mena Massoud sanoo, että hän on nyt alentanut omia odotuksiaan tulevien roolien suhteen. Seuraavaksi mies nähdään Hulu-striimauspalvelun Reprise-sarjassa.

Lue myös: Will Smith kunnioitti menehtynyttä näyttelijää upealla kuvalla: "Jätit suuret kengät täytettäviksi"

Lue myös: Disneyn uuden Aladdin -elokuvan päänäyttelijä on todellinen komistus - katso kuvat

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat