Homo-Jeesus herätti kohun - jo 2 miljoonaa vaatii Netflix-ohjelman poistamista palvelusta

18.12.2019 13:15 - Iiro Myllymäki

Brasilialainen jouluspesiaali Kristuksen ensimmäinen kiusaus on kuumentanut tunteita.

Brittiläinen Metro-lehti kirjoittaa, että uusi Netflixin komediallinen jouluspesiaali on herättänyt kohua etenkin Brasiliassa. Kristuksen ensimmäinen kiusaus -nimisessä ohjelmassa Jeesus esitetään homoseksuaalina, ja tämä on raivostuttanut monet.

Ohjelmassa nähdään 30 vuotta täyttänyt Jeesus, joka tuo yllätysvieraana oman poikaystävänsä tapaamaan perhettään. 45-minuuttinen jouluspesiaali on brasilialaisen YouTube-komediaryhmä Porta dos Fundosin käsialaa. Ohjelma on katsottavissa Suomen Netflixissä.

Jo yli kaksi miljoonaa ihmistä on allekirjoittanut netissä vetoomuksen, jolla pyritään saamaan ohjelma pois jakelusta.

”Ohjelman tekijät ovat loukanneet vakavasti kristittyjä”, vetoomuksessa lukee.

Jeesuksen homoseksuaalisuuteen viittaamisen lisäksi ohjelma on herättänyt vahvoja reaktioita myös sen takia, että siinä näytetään Neitsyt Maria polttamassa pilveä.

Ohjelman takana oleva Porta dos Fundos -ryhmä on puolustanut ohjelmaa tiedotteessa.

”Me arvostamme taiteellista vapautta ja satiirin kautta tehtävää huumoria monista eri kulttuurisista teemoista. Uskomme, että ilmaisunvapaus on välttämätöntä demokraattisessa maassamme”, ohjelman tekijät kirjoittavat.

Yksi Kristuksen ensimmäisen kiusauksen äänekkäistä kritisoijista on Brasilian presidentti Jair Bolsonaron poika Eduardo Bolsonaro. Hän on tehnyt mielipiteensä tiettäväksi Twitterissä. Hän ottaa esiin, että 86 prosenttia brasilialaisista noudattaa kristinuskoa ja hänen mielestään heidän uskoaan vastaan on ohjelmalla hyökätty.

Lue myös: Netflixin uusi erotarina on saanut somen sekaisin, kerää järjetöntä hehkutusta: "Itkin ja nauroin"

Lue myös: Ei herkille! Vauva-Jeesusta esittävä patsas itki verta

Lähteet: Metro, Digital Spy

Kilpailut

Uusimmat