Kuva: Senja Rapila

Sara Parikka aloitti joulunvieton - listasi asioita, jotka rentouttavat häntä lomalla

20.12.2019 15:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Parikka nauttii muun muassa hyvistä tv-sarjoista.

Näyttelijä-bloggaaja Sara Parikka, 28, kertoo blogissaan, että aloittaa nyt joululoman. Kolmatta lastaan odottava kaunotar kertoi ensin, että hänen kaksi lastaan olivat mukana neuvolassa.

"Aamupäivällä tytöt oli vihdoin mun mukana vauvan neuvolassa. Innostuneena ja jännityksellä he kuuntelivat sydänääniä. ”Aika kovaa se pamppailee” -Mimosa"

Seuraavaksi Parikka listasi asiat, jotka rauhoittavat häntä jouluna.

"Vuoden työt siirtyy nyt sivuun ja voi nostaa kirjaimellisesti jalat pöydälle. Alla listaa asioista jotka tuovat iloa ja rauhoittaa mielen joulun äärelle", Parikka aloittaa ja kertoo, että nauttii muun muassa tv-sarjoista, Tuomaan markkinoista, läheisten seurasta sekä noutoruoasta.

Myös pyjamat ja lämpimät juomat ovat Parikan mieleen.

"Meinaan asua loman mukavissa vaatteissa ja pitkälti pyjamassa. Mua edelleen vaivaa kurkkukipu, joten tee & glögi kuuluvat jokaiseen päivään."

Muutama päivä sitten Parikka julkaisi kuvan raskausvatsastaan. Näet kuvan täältä.

Lue myös: Sara Parikka julkaisi kuvan raskausvatsastaan - "Täällä me sua odotellaan"

Lue myös: Sara ja Mikko Parikka muuttivat - "Kyynel silmässä lähdimme meidän rakkaasta kodista"

Lue myös: Sara Parikka päivittää raskauskuulumisiaan - kertoo "uudesta vaivasta"

Lähde: Sara Parikan blogi

Kilpailut

Uusimmat