Kuva: Emmi Moilanen

Audiokirjojen palkitseminen osaksi musiikkigaalaa? Alan asiantuntijat kertovat mielipiteensä

31.01.2020 12:15 - Milena Raappana

Emma-gaalan raadin jäsen ja Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi kertoo musiikin ja kirjallisuuden rajojen olevan lähekkäin.

Musiikkialan ja yhdysvaltalaisen The Recording Academyn järjestämää Grammy-gaalaa juhlittiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Mediahuomio kiinnittyi etenkin palkintoja kahmineeseen nuoreen poptähti Billy Eilishiin, joka voitti yhteensä viidessä kategoriassa. Suuressa musiikkijuhlassa jaettiin kuitenkin myös palkinto, joka vaikuttaa erikoiselta huomioiden kontekstin.

Grammy-gaalassa on jo vuodesta 1959 jaettu Best Spoken Word Album -palkinto, jonka nimi on vaihtunut useaan otteeseen vuosien saatossa. Kategoriassa palkitaan muun muassa runouteen, spoken wordiin, äänikirjoihin ja tarinallisuuteen liittyviä teoksia. Tänä vuonna palkinnon sai Michelle Obama vuonna 2018 ilmestyneen muistelmateoksensa Becoming-äänikirjasta.

Mutta kuinka on äänikirjojen palkitsemisen laita Suomessa ja pitäisikö esimerkiksi suomalaista musiikkia ylistävän Emma-gaalan ottaa huomioon myös musiikin ulkopuoliset audioteokset?

Radio Novan johtaja ja Emma-raadin jäsen Niina Jokiaho pitäisi Emma-gaalan vain musiikille omistautuneena tapahtumana.

- Audiokirjoille pitäisi olla oma palkintogaalansa. Ehkä tulevaisuudessa näkisin esimerkiksi musiikkiin liittyvän kirjallisuuden, podcastien ja lyriikoiden olevan mahdollisia palkintokategorioita. Tänä vuonna palkitaan ensimmäistä kertaa vuoden live-esitys, joten gaala elää ajassa. Kehitystä pitää kuitenkin jatkaa vahvasti, Jokiaho selittää.

Toinen Emma-gaalan tuomariston jäsen, toimittaja ja Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi, ei ole aivan yhtä jyrkkä kannassaan. Hän kuvailee, että usein kirjallisuuden ja musiikin rajat ovat häilyviä, mutta niitä ylläpidetään instituutioiden toimesta.

- Yksi merkkipaalu on muusikko Bob Dylanin voittama kirjallisuuden Nobel-palkinto, Salmi selittää.

"Rajanvedossa merkkaa se, missä teoksia esitetään"

Veteen piirretyistä rajoista kertoo esimerkiksi spoken word -kulttuuri, jossa yhdistellään tarinallisuutta, runoutta ja myös musiikillisia ja teatraalisia elementtejä. Salmi näkee, että Emma-gaalassa voisi hyvin olla palkinto tällaisille teoksille.

- Spoken word on todella lähellä musiikkia ja esimerkiksi sen ja rapin eroa voi olla vaikea vetää.

- Olin viime kesänä Sideways-festivaaleilla, jossa esiintyi Kate Tempest. Hän on spoken word -artisti, joka kuitenkin esiintyi musiikkifestareilla. Häntä on vaikea laittaa mihinkään kategoriaan.

Toinen Salmen esiintuoma esimerkki on viime vuonna She needs bigger boots -runokokoelman julkaisema Natalia Kallio, joka esiintyy kirjansa nimeä kantavassa spoken word -esityksessä Savoy-teatterissa ystävänpäivänä. Ennen teoksensa julkaisua Kallio luki runojaan Flow Festivaaleilla.

- Rajanvedossa merkkaa se, missä teoksia esitetään. Rakenteet ovat jäykkiä, mutta artistit nestemäisiä ja liukunevat niiden välistä, Salmi kuvailee.

Kilpailut

Uusimmat