Kuva: AOP

Elton John keskeytti esityksensä kipujen takia, purskahti itkuun lavalla: "Annoin kaikkeni"

16.02.2020 21:15 - Senja Rapila

Megatähti antoi faneille kaikkensa, vaikka hänellä oli diagnosoitu aiemmin päivällä keuhkokuume.

TMZ-julkaisu uutisoi, että musiikkilegenda Elton John, 72, joutui keskeyttämään lauantaina esiintymisensä kesken kaiken suurien kipujen takia. Kerrotaan, että tähti oli esiintynyt jo puolentoista tunnin ajan kun lopulta kivut veivät voiton.

Muusikko oli laulamassa kuuluisaa Rocketman-kappalettaan, kun hän joutui keskeyttämään esiintymisensä. Selvästi pahoillaan ollut tähti pahoitteli asiaa vielä myöhemmin faneilleen.

"Minulla diagnosoitiin tänään keuhkokuume, mutta halusin tarjota teille niin hyvän shown kuin olisi vain mahdollista tässä tilanteessa. Soitin ja lauloin sydämeni kyllyydestä, kunnes ääneni ei enää kestänyt. Olen pettynyt, todella poissa tolaltani ja pahoillani. Annoin kaikkeni", Elton John kertoo.

Alla olevalta videolta näkyy, kuinka tähti joutuu keskeyttämään esiintymisensä. Muusikko on selvästi pahoillaan asiasta, sillä hän purskahtaa pianolta noustessaan itkuun. Tämän jälkeen tähti saatetaan pois lavalta.

Lähde: TMZ

Lue myös: Elton John ei koe saaneensa ansaitsemaansa kunnioitusta: ”Uusi Leijonakuningas oli suuri pettymys”

Lue myös: Elton John kokaiinin käytöstä: "Elämäni huonoin päätös"

Lue myös: Elton John kärsi samaan aikaan kolmesta sairaudesta - "Join pullon viskiä joka päivä"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat