Kuva: Emmi Moilanen

Radio Citylle paluun tehnyt kaksikko hehkuttaa kuulijoitaan: "350 000 ihmisen unisex-pukukoppi"

21.02.2020 15:45 - Emmi Moilanen

Ville Kinaret ja Mikko Honkanen tekivät tällä viikolla paluun Radio Cityn Aamuun.

”Kuulijakunta on ollut sellainen, mitä on ollut ikävä kaikkein eniten.”

Juontajakaksikko Ville Kinaret ja Mikko Honkanen palasivat Radio Cityn taajuuksille tällä viikolla, kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen. Taukoa radion tekemisestä he eivät kuitenkaan pitäneet kokonaan tällä aikaa, vaan juonsivat Radio SuomiRockin aamulähetystä yhdessä Shirly Karvisen kanssa.

Vaikka Kinaret ja Honkanen viihtyivät erinomaisesti myös muualla, nyt kaksikko on tehnyt ”paluun kotiin,” Radio Cityn Aamuun.

- Eläimellä voi olla eläintarhassa ihan hauskaa mutta hauskempaa sillä on kuitenkin luonnollisessa ympäristössään, Kinaret vertaa.

Miehet ovat yhtä mieltä siitä, mitä Cityltä on ollut eniten ikävä.

- Kuulijakunta on sellainen, mitä on ikävöinyt kaikista eniten. Nyt huomaa, että suurin osa heistä on tallella, mikä on todella hienoa, Honkanen iloitsee.

- Kaksi ja puoli vuotta on pitkä aika, siinä ehtii unohtaa helposti. Tosi mahtava fiilis, ettei jengillä ole kuitenkaan käynyt niin, Kinaret jatkaa.

"350 000 ihmisen unisex-pukukoppi"

Kaksikko myöntää, että tauon jälkeen kanavalle palaaminen jännitti.

- Ensimmäinen lähetys meni ihan puissa. Käsittämätöntä, itsekin olen ollut yhdeksän vuotta radiossa ja tämä paluu oli itselleni niin merkityksellistä, että ensimmäinen lähetys jännitti, Kinaret pohtii.

Kinaretin ja Honkasen puheissa toistuu useaan kertaan se, kuinka heidän kuuntelijansa ovat hyvin samalla aaltopituudella kuin kaksikko itsekin. Lähetyksessä ei tarvitse pönöttää, vaikka mokia välillä sattuisikin.

- Tuntuu, että kuulijat ovat kavereita. Yhteisömme on kuin 350 000 ihmisen unisex-pukukoppi, kaksikko nauraa yhteen ääneen.

(Juttu jatkuu kuvan alla.)

(kuva: Emmi Moilanen)

Kinaret ja Honkanen aloittivat yhteistyönsä Radio Cityllä vuonna 2013 ja seuraavan vuoden alussa starttasi yhteinen aamulähetys. Vuosien varrelta mukaan on tarttunut myös unohtumattomia yhteisiä muistoja.

Honkasella nousee ensimmäisenä mieleen se, kuinka miehet menivät eräs vuosi juontamaan lähetystään Radio Gaala -juhlinnan jälkeen.

- Kaikki muut aamushowt olivat varmaan lomalla tai krapulassa, mutta me tulimme töihin ja olin nukkunut kaksi tuntia. Luulin, että kaikki meni hyvin, kunnes silloinen pomo tuli töihin ja sanoi, että kuunnelkaas pojat se teidän eka spiikki. En minä siinä kyllä ihan selvinpäin ollut, Honkanen kertaa nauraen.

- Joo, se oli vähän karun kuuloista, Kinaret lisää.

Taiteilija ja kriitikko

Aamulähetystä tehdessä päivät alkavat aikaisin, mutta kumpikaan miehistä ei myönnä olevansa aamuäreä. Myös yhteistyö on hioutunut ajan kuluessa huippuunsa.

- Tuemme toisiamme, minä olen järjestelmällinen ja Ville ei. Siksi olen puikoissa ja painelen nappeja, Ville ei, Honkanen paljastaa ja lisää Kinaretin puolestaan olevan todellinen ideanikkari.

(Juttu jatkuu kuvan alla.)

(kuva: Emmi Moilanen)

Lähetyksen dynamiikka muuttuu heti, kun jompikumpi lomailee.

- Kun Mikko on lomalla, ne lähetykset ovat aivan hirveitä. Ne ovat ihan kamalia lähetyksiä, niissä ei ole mitään tolkkua. Minulle tulee myös ideoita ja ne eivät ole kovin hyviä yleensä, joten Mikko on se suodatin siinä. Onkohan se ehkä yleisin lause, mitä Mikko sanoo, että ”Ville ei tuommoista,” Kinaret naljailee itseironisesti.

- Mahdollisimman kohteliaasti hän tekee sen tietenkin, koska olen sen verran taiteilija, että sitten sydämistyn siitä. Minä olen vähän kuin taiteilija ja Mikko on kriitikko. Mikko on järjestyksen mies, hän jatkaa verraten.

Sanonta ”vastakohdat täydentävät toisiaan” pätee myös radiostudiossa.

- Jos olisimme molemmat samanlaisia kuin minä, en jaksaisi varmaan viikkoa enempää, Honkanen puuskahtaa.

Miesten mielestä on selvää, että tauko Radio Cityn aamulähetyksistä on tehnyt heille hyvää. Honkanen kertoo, että myös soitettavat kappaleet kuulostavat nyt entistäkin paremmilta.

- Ehkä city-tauko toi meille lisää vuosia ja lisää aamuja taas tähän, Kinaret summaa.

Kuuntele Radio Cityn Aamua arkisin 6-10.

Lue myös: Radiojuontajat Shirly Karvinen ja Mikko Honkanen kettuilivat toisilleen somessa - katso tylyt kuvat

Lue myös: Radiojuontaja paljastaa salaisen harrastuksensa hulvattomassa dokumentissa - katso video

Voice.fi ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat