Kuva: Emmi Moilanen

Sara Parikka odottaa lapsen syntymää: "Töiden osalta olen höllännyt tosi paljon"

04.03.2020 13:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Parikalla on meneillään 37. raskausviikko.

Kolmatta lastaan odottava Sara Parikka, 28, kertoo blogissaan tuoreita kuulumisiaan. Parikka muun muassa kirjoittaa, että odottaa jo lapsen syntymää.

"Suunnilleen 95% vauvoista syntyy 37-42 viikoilla, joten jos vauva päättäisi tulla tänään maailmaan hän ei olisi enää ennenaikaisesti syntynyt. Olen onnellinen siitä miten hyvin raksaus on tähän saakka sujunut. Töiden osalta olen höllännyt tosi paljon ja keskityn siihen, että saan puuhailla kotia valmiiksi."

Parikka valmistautuu synnytykseen huoltamalla muun muassa kehoaan.

"Olen varannut nyt vikoille viikoille muutamia hoitoja, kuten: kiropraktikko, akupunktio ja jalkahoito. Oon yleisesti ottaen todella huono käymään missään hoidoissa ja päätin että satsaan nyt raskausaikaan. Toivon, että nämä säännölliset kehonhuollot auttavat mahdollisesti synnytyksessä ja ennaltaehkäisevät myöhempiä ongelmia". Parikka kertoo ja sanoo luottavansa ammattilaisiin.

"Tosin tuntuu, että kaikki synnytykseen liittyvä on niin tapauskohtaista, että ihan hirveästi asiaan ei voi vaikuttaa. Luotan suuresti alan ammattilaisiin ja lähden synnyttämään avoimin mielin."

Parikalla on meneillään 37. raskausviikko ja esitteli myös pyöreää raskausvatsaansa Instagramissa. Ihastuttava kuva on saanut faneilta paljon kehuja.

"Ihana massu ja ihana Sara!"

"Olet niin upea!"

"Kaunis kuva!"

Näet kuvan alta. Jos se ei näy, paina tästä.

Lue myös: Sara Parikka julkaisi kuvan uuden hirsitalon sisältä - "Päästään muuttamaan!"

Lue myös: Sara Parikka esittelee raskausvatsaansa peiliselfiessä - kuva esittelee myös uuden kodin sisustusta

Lähde: Sara Parikan blogi

Kilpailut

Uusimmat