True crime -sarja, joka saa kyyneleet silmiin – kertoo syyttömänä vankilaan tuomittujen tarinan

The Innocence Files kertoo karua kieltään siitä, että toisinaan syytön saattaa joutua vuosiksi telkien taakse.

Julkaistu:

Netflixiin on juuri ilmestynyt uusi true crime -sarja The Innocence Files, joka saa varmasti kyyneleitä katsojansa silmiin. 

Minisarja kertoo kahdeksan syyttömänä vankilaan tuomitun tarinan. Se selvittää tuomioon johtaneita syitä ja näyttää, miten The Innocence Files -järjestö auttaa heitä, joiden syyttömyyteen he uskovat. Nämä ihmiset tekevät kaikkensa, jotta oikeus toteutuu.

Mukana olevat tarinat ovat rankkoja. Mukana on muun muassa Levon Brooks, joka sai tuomion 3-vuotiaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta. Tuomio tuli, vaikka miehellä oli selkeä alibi. 

Alfred Dewayne Brown sen sijaan joutui telkien taakse saadessaan tuomion kahden miehen murhasta aseellisen ryöstön yhteydessä. 

Sarja kertoo karulla tavalla sen, millaisia puutteita Yhdysvaltain oikeusjärjestelmässä on. Se kertoo, millaisia vaikutuksia tällä on uhreihin sekä siihen ajatukseen, että oikeus todella toteutuu. 

Sykähdyttävän sarjan trailerin pääset katsomaan alta. 

YouTube video

Lue myös: Netflix tuo palveluun erikoisen kauhusarjan – pahaenteinen traileri sai positiivisen vastaanoton

Lue myös: Netflixin uusi trillerisarja Freud sai somen pettymään: ’Onneksi hän ei näe tätä loukkausta’

Lähde: Mirror