Kuva: AOP

Poikkeusaika pakotti Katy Perryn hidastamaan tahtia: 'En ole tottunut olemaan aloillani'

28.04.2020 15:45 - Emmi Moilanen

Laulaja kertoo löytäneensä nyt enemmän tasapainoa elämäänsä.

Uutisoimme aikaisemmin laulaja Katy Perryn, 35, paljastaneen, kuinka raskaus ja tuleva vanhemmuus vaikuttavat hänen musiikkiuraansa. Pääset lukemaan artikkelin tästä.

Nyt American Idol -laulukilpailua tuomaroiva Perry kertoi kuulumisiaan ohjelman Facebook-livessä. Asiasta kirjoittaa E!News-sivusto.

Perry on viettänyt poikkeusaikana runsaasti aikaa perheensä kanssa. Yksi suurimmista korona-ajan tuomista muutoksista naisen mukaan onkin se, että hän on opetellut viime aikoina ottamaan rauhallisemmin arjessaan.

- Kummallisella tavalla ”lockdownissa” oleminen on pakottanut minut hidastamaan, mikä todennäköisesti on vain todella hyvä tällä hetkellä, kun kasvatan lasta, Perry aloittaa.

- Minun on pitänyt oppia löytämään myös enemmän tasapainoa. Koska kun minulla on lapsi, tulen yhä olemaan kotona, enkä ole tottunut siihen. Olen tottunut huitelemaan joka puolella, hän jatkaa.

Koronavirustilanne on tuonut omat muutoksensa myös American Idol -ohjelman kuvauksiin.

- Olin suunnitellut ennen karanteenia käyttäväni paljon vatsaa myötäileviä asuja, mutta nyt me kaikki kuvaamme kotoa käsin, laulaja toteaa.

Perryn mukaan hän on oppinut olemaan yhä enemmän läsnä hetkessä.

- Olen ollut aina tietoinen ja läsnä, mutta nyt olen tehnyt siitä prioriteetin ennen kuin nousen ylös sängystä ja ennen kuin menen nukkumaan.

Perry on nauttinut myös ajasta läheistensä kanssa ilman puhelimen aiheuttamaa häiriöitä. Tähden mukaan tosin on ollut myös niitä päiviä, jolloin kännykkä on tuntunut juurtuneen käteen kiinni.

- Syöminen yhdessä illallispöydässä perheen kanssa, eikä yhtään puhelinta näkyvillä. Se on ollut ihanaa. Toisaalta on ollut päiviä, jolloin olen selaillut kännykkää ja hävennyt ruutuaikaani, laulaja paljastaa.

Artisti valoi videolla myös toivoa poikkeusajan keskelle.

- Me selviämme tästä ja olemme tämän takia lopulta vahvempia, laulaja muistuttaa fanejaan.

Lue myös: Raskaana oleva Katy Perry paljasti musiikkiuransa kohtalon, fanit vastasivat: "Tarvitsemme sinua!"

Lue myös: Katy Perry kertoi lapsensa sukupuolen hassulla kuvalla - isä Orlando Bloom päätähtenä

Lue myös: Katy Perry suree löytölemmikkinsä kuolemaa - "Kiitos halihetkistä ja kumppanuudesta"

Lähde: E!News

Kilpailut

Uusimmat