Kuva: AOP

Daniel Radcliffe puhuu suhteestaan muihin Harry Potter -tähtiin: "Emme ole enää niin läheisiä"

03.06.2020 22:15 - Lauri Kujanpää

Kolmikko kuitenkin pitää edelleen yhteyttä.

Harry Potter -elokuvien aikana lapsista aikuisiksi kasvaneet päätähdet Daniel Radcliffe, 30, Emma Watson, 30, ja Rupert Grint, 31, ovat edelleenkin tekemisissä toistensa kanssa. Radcliffe kertoi The Today Show'n haastattelussa, että myös tietynlaista erilleen kasvamista on tapahtunut.

- Tietenkin jotkut asiat ovat muuttuneet. Emme ehkä ole enää niin läheisiä kuin olimme ennen, mutta esimerkiksi tekstasin juuri Rupertille vauvauutisten takia. On mahtavaa, että hän ja Emma ovat edelleenkin osa elämääni.

Radcliffe myös sanoi, että aika on kulunut kuin siivillä.

- Minusta on edelleenkin outoa, että olemme yhtäkkiä aikuisia ja meillä on omia lapsia. Olen kuitenkin todella onnellinen Rupertin puolesta. Hänestä tulee mahtava isä!

Rupert Grint, Emma Watson ja Daniel Radcliffe nuorina Harry Potter -elokuvissa. (kuva: Sub)

Radcliffe kamppaili alkoholiongelman kanssa elokuvasarjan viimeisimpinä vuosina. Megatähdeksi elokuvasarjan myötä pongahtanut näyttelijä on jo aiemmin paljastanut, että pakeni julkisuutta ja tuijottavia katseita jo teini-iässä alkoholin avulla. Radcliffe oli vain 11-vuotias, kun ensimmäistä Harry Potter -elokuvaa kuvattiin.

Radcliffe on sanonut, että viimeisimpien Harry Potter -elokuvien kuvauksen aikana todellisuus iski pahasti päin kasvoja: sarja ja elämä sellaisena kuin hän sen tiesi, oli päättymässä.

- Suurin osa juomisestani Potter-elokuvien viimeisinä hetkinä, ja sen jälkeenkin, oli panikointia ja sitä, etten tiennyt mitä tekisin seuraavaksi. En tuntenut oloani tarpeeksi mukavaksi pysyäkseni selväpäisenä.

Radcliffe on myös ollut avoin ajatukselle, että palaisi Harry Potter -maailmaan.

Lue myös: Harry Potter -elokuvien päätähti mystisenä: "En sano, etten palaisi takaisin"

Lue myös: Harry Potter -tähti alkoholiongelmastaan elokuvasarjan viimeisinä vuosina: "Se oli panikointia"

Lue myös: Harry Potter -elokuvien päätähti mystisenä: "En sano, etten palaisi takaisin"

Lähde: Hollywood Life

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat