Kuva: AOP

Näyttelijäkaunottaren pihatyöt saivat säikäyttävän käänteen: "Jouduin moottorisahaonnettomuuteen"

11.06.2020 12:15 - Senja Rapila

Cate Blanchett on aktiivinen puutarhanhoitaja.

Näyttelijä Cate Blanchett, 51, on kertonut tuoreessa haastattelussa joutuneensa pienoiseen onnettomuuteen moottorisahan kanssa. Englannissa asuva näyttelijätär oli mitä todennäköisimmin puunkaadossa, kun vahinko kävi.

- Jouduin pieneen moottorisahaonnettomuuteen toissapäivänä, mikä kuulostaa todella, todella jännittävältä.. mutta sitä se ei ollut, Blanchett kertoo haastattelussa.

Julkaisussa kerrotaan, että nainen yritti haastattelussa vähätellä asiaa, mutta myönsi sitten, että tapauksessa kävi pieni haaveri.

- Olen kunnossa, lukuunottamatta pientä naarmua päässäni.

Näyttelijäkaunotar on kertonut aiemmin haastatteluissa, että moottorisahan käyttäminen kuuluu hänen arkeensa vahvasti.

- Treenaan paljon, mutta se on suurimmaksi osaksi puutarhanhoitoa.. leikkaan pensasaitaa, kaadan moottorisahalla puita, teen halkoja ja muuta. Olen hyvin aktiivinen, tähti on aiemmin kertonut.

Lue myös: Vampyyripäiväkirjat-tähti rakastui! Seurustelee yhden maailman kuuluisimman olympia-urheilijan kanssa

Lue myös: Löydätkö sinä kuvasta kissan? Twitterissä jaettu otos tuottaa monille ongelmia

Lue myös: Minttu Kaulanen toteutti unelmansa - "Meille tuli perheenlisäystä!"

Lue myös: Twilight-tähti vertaa elokuvan kuvausta traumaattiseen kokemukseen: "Halusin murhata kaikki"

Lähde: Women's Health

Kilpailut

Uusimmat