Kuva: Senja Rapila

Shirly Karvinen kertoo aamuradion tekemisen aiheuttamista "ongelmista": "Uni vaikuttaa kaikkeen"

23.06.2020 09:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Helmikuussa Karvinen lopetti aamutyöt ja samalla myös unenlaatu parani.

Tällä hetkellä Kissin päivää juontava Shirly Karvinen, 26, oli aiemmin äänessä Radio SuomiRockin taajuudella. Hän juonsi kanavan aamuohjelmaa yhdessä Mikko Honkasen ja Ville Kinaretin kanssa. 

Aikaiset aamut toivat Karviselle mukanaan "ongelmia", jotka näkyivät muun muassa hiustenlähtönä. 

"Vielä alkuvuodesta tuskailin, kun hiuksia vaan tippui ja tippui. (Ja tätä oli jatkunut KAUAN) Jokaisen pesu kerran jälkeen piti kerätä viemäristä valtavat kasat hiuksia," Karvinen kirjoittaa Instagramissa jakamansa kuvan yhteydessä. 

Syyksi paljastui ilmeisesti liian vähäinen uni, sillä uuden työn ja uusien työaikojen myötä hiukset alkoivat kasvaa takaisin. 

"Lopetin aamuradion helmikuussa eli samoihin aikoihin aloin nukkumaan kunnolla. Neljä kuukautta myöhemmin kynnet, ripset ja hiukset vaan kasvaa ja kasvaa, eikä hima oo enää täynnä hiuksia. Vaikka on koiratalous, niin ennen Sirpan karvat valtas kaiken.
Ei voi korostaa liikaa miten tärkeää uni on. Siitä lähtee kaikki ja samalla, jos sitä on liian vähän niin kaikki alkaa murentua. Joten ei mulla muuta kuin, että jos jostain pitää karsia niin ei misssään nimessä unesta. Ainakaan pitkässä juoksussa."

Karvisen mukaan myös kotona on kiitelty siitä, että nainen on mukavampaa seuraa riittävien yöunien jälkeen. 

"Mulle on myös sanottu, että oon kivempi kämppis sen jälkeen kun oon alkanut nukkumaan. Sekin toki ihan kiva juttu," Karvinen päättää.

Julkaisun sekä sen keräämät kommentit pääset katsomaan alta. Jos julkaisu ei näy, löydät sen myös täältä.

Nykyään Karvista voi kuunnella arkisin 10-14 Kissin taajuudella. 

Kiss ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Shirly Karvinen poisti paljastavat kuvansa somesta: 'Korostin niissä muuta kuin kaunista maisemaa'

Lue myös: Shirly Karvinen jakoi bikinikuvia Thaimaasta ja harmistui: "Tuli suorastaan oksettavia viestejä"

Uusimmat