Kuva: AOP

Me Naiset: Lola Odusoga ollut miesystävänsä kanssa neljä vuotta yhdessä: "Meillä on järkevä suhde"

15.07.2020 19:15 - Iiro Myllymäki

Lola Odusoga haluaa olla parisuhteessakin itsenäinen, mikä on tuottanut ongelmia aiempien kumppanien kanssa.

Lola Odusoga, 43, kertoo nykyisestä parisuhteestaan Me Naisten haastattelussa. Hän kertoo olleensa yhdessä nykyisen miesystävänsä kanssa neljä vuotta.

- En asu nykyisen mieheni kanssa yhdessä. Minulla on koti lasten kanssa ja hänellä oma kotinsa. Varmaan siinä kohtaa, kun lapset muuttavat kotoa, asumiskuvio muuttuu jotenkin, Odusoga kertoo Me Naisille.

Naiselle tärkeää on, että parisuhteessa voi pitää oman itsenäisyytensä ja vaalia omaa aikaa. Monen entisen kumppanin kanssa tämä on tuottanut ongelmia, mutta nykyisessä suhteessa tätä vaaraa ei hänen mukaansa ole.

- Nykyisen kumppanini on ollut helppo hyväksyä riippumattomuuteni ja itsenäisyyteni. Niin pitää ollakin.

Lola Odusogalle tärkeitä arvoja parisuhteessa ovat luottamus ja helppous olla toisen kanssa aivan omana itsenään.

- Meillä on nykyisen miesystäväni kanssa järkevä kahden aikuisen suhde. Molemmilla on oma elämänsä, oma itsenäisyytensä, Odusoga kuvailee.

Lola Odusoga ei ole tuonut miesystäväänsä julkisuuteen mutta on kertonut sen verran, ettei tämä ole julkisuudenhenkilö.

Nainen erosi aviomiehestään ja lastensa isästä Jarkko Wallinkoskesta vuonna 2015, 13 vuoden yhdessäolon jälkeen. Ex-parilla on hyvät välit, ja Odusoga pitää Wallinkoskea erinomaisena isänä. Heillä on kaksi yhteistä lasta, jotka ovat syntyneet vuosina 2004 ja 2006.

Lue myös: Lola Odusoga bikinikuvastaan: 'Nyt kun mietit, että olisi nyt muokannut tuon selkämakkaran pois'

Lue myös: Lola Odusoga julkaisi nostalgisia kuvia juhlapäivän kunniaksi, kertoo päivän suunnitelmista: "Jännää"

Lähde: Me Naiset

Kilpailut

Uusimmat