Kuva: Universal Music

Suosikkilaulaja on huolissaan somen kiiltokuvakulttuurista - "Kyllähän sitä miettii omiakin lapsia"

28.08.2020 08:15 - Roy Kokkonen

Vesterinen Yhtyeineen -bändin uusi single edustaa uudenlaista tyyliä.

Hyväntuulinen Tero Vesterinen, 44, kertoo käyneensä sienimetsällä. Seuraavana projektina on sienirisoton valmistaminen perheelle. 

Kuluva koronavuosi on herättänyt laulajan pohtimaan lähipiirin merkitystä. Perhe ja kaveriyhteisöt ovat korostuneet. 

- Ne ovat elintärkeitä jengille. Kun niistä tulee repäistyksi irti, niiden arvon huomaa selvemmin, Vesterinen kertoo Voice.fi:lle.

Tänään julkaistu Rodeo on ensimmäinen single tulevalta levyltä. Kappale edustaa yhtyeeltä uudenlaista tyyliä.

- Se on uudenlainen biisi meidän yhtyeeltä, hyvin jykevä poppiralli. Sellainen napapaitatyylinen kaahaus, mutta ei kuitenkaan huumorimielessä alkuun saatettu, muusikko kuvailee.

Yhtye ei ole aiemminkaan kangistunut kaavoihin eikä Vesterinen halua asettaa bändinsä musiikkia yhteen genreen.

- Olimme juuri studiosessiossa ja kyllä siellä kaikenlaisia soittimia käytettiin aina polkuharmonista lähtien.

Hän kertoo, että työn alla olevalla albumilla kuullaan kappaleita viideltä yhtyeen jäseneltä. Kaikki jäsenet osallistuvat biisintekoon ja kappaleiden sovitukseen yhdessä. Yhteishenki on asia, jota Vesterinen haluaa vaalia.

- On rikkautta, että on iso yhtye, jossa kaikki osallistuvat biisintekoon. Meillä on iso laari, mistä ammentaa. Meillä on harvinaisen demokraattinen meininki. Niin yhtyehommissa pitäisi ollakin, Vesterinen iloitsee.

Kaikki Vesterinen Yhtyeineen -bändin jäsenet osallistuvat kappaleiden sovittamiseen yhdessä. (kuva: Sara Lehtomaa)

Sosiaalisen median sivustaseuraaja

Tero Vesterinen tähdentää, että nimenomaan positiivisella yhteisöllisyydellä on merkitystä. Kun ihmiset ovat sulkeutuneet koteihinsa, sosiaalisen median lieveilmiöt ovat korostuneet. Sosiaalisessa mediassa Vesterinen itse on vetäytynyt sivustakatsojan rooliin.

- Olen itse aika lailla ulkona somesta. Minulla ei ole mitään Instagram-tiliä ja poistin Facebookinkin puolisen vuotta sitten. Laitoin tilalle tilin, jossa minulla on enää bändikavereita ja muutamia muusikkoystäviä.

Nykypäivänä sosiaalinen media on kuitenkin osa artistin työnkuvaa. Suurin osa Vesterisenkin yhtyeen markkinoinnista toimii sosiaalisen median kautta. Tahti, millä somea käytetään, tuntuu laulajasta vieraalta.

- Aika hurjalta tuntuu tahti, millä ihmiset päivittävät esimerkiksi Twitteriä. Kun tulee joku asia, mistä joku pillastuu, niin se on sekunneissa kaikkien silmillä. Se on välillä aika pelottavaakin, kuinka vähäpätöiset jutut kasvavat valtaviksi.

(kuva: Universal Music)

Kiiltokuvien kulttuuri

Yksi teemoista, jota myös tänään julkaistu Rodeo käsittelee, on elämänkumppanin löytämisen haasteet. Vesterinen itse on naimisissa, mutta hän on huomannut tuttavapiiristään, että ulkonäköpaineet ja täydellisen elämän tavoittelu ovat mutkistaneet parisuhdemarkkinat.

- Nykypäivänä on kaikenlaisia ulkonäköpaineita, tindereitä ja somekanavia. Kelpaako enää omana itsenään, kun pitäisi laittaa kuvia siitä, kuinka käy salilla ja matkustelee miljoonaan hienoon paikkaan. Ja sitten, kun katsoo itseään peilistä, niin ei kroppa olekaan ihan viimeisen päälle.

Laulaja pohtii, minkälaista kulttuuria me olemme luomassa kiiltokuvamaisilla somepäivityksillä.

- Kyllähän sitä miettii omiakin lapsia, että millaiseen maailmaan he ovat kasvamassa. Tekee mieli herätellä jengiä, että kyllä sitä ihan omana itsenään voi olla.

Kuuntele tuore kappale alta:

Lue myös: Suomalainen suosikkilaulaja päätyi ammattiinsa vahingossa: "Olin aiemmin kiekunut karaokessa"

Lue myös: Suomalaisrokkari oli jo lopettamassa musahommat kokonaan - "Totesin, että olen paska soittamaan"

Kilpailut

Uusimmat