Kuva: MTV3

Tänään tv:ssä: Roni Back kertoo kyynelehtien, miksi ei aiemmin halunnut koskaan halata ketään

10.09.2020 07:15 - Henna Koste

Maria Veitola yökyläilee suosikkitubettajalla. Kaksikko käy koskettavia keskusteluja.

Suosittu Yökylässä Maria Veitola -ohjelma starttasi viime viikolla Tuomas Kyrön jaksolla. Tällä kertaa Veitola lähtee yökylään tubettaja Roni Backin ja tämän tyttöystävän Airi Mikkelän luokse Helsingin Pitäjänmäkeen. 

Hassuttelijana tunnettu Back päätyy Veitolan kanssa syviin ja koskettaviin keskusteluihin. Back kertoo muun muassa tärkeästä puhelusta, jonka sai isältään. Veitola kysyy, onko tubetähden isä koskaan sanonut tälle rakastavansa häntä. 

- En muista. Eikä meillä esimerkiksi halata koskaan. Minun on pitänyt oppia se. Se tuntuu nyt typerältä asialta oppia. Kun ennen tulin tilanteeseen, jossa tapasin uuden ihmisen ja hän kysyi, että halataanko, vastasin ei. En ollut koskaan tehnyt niin, Back kertoo.

- Se oli jotain, mitä en ollut koskaan tehnyt kenenkään kanssa - edes vanhempien kanssa tai kotona, hän jatkaa. 

Back kertoo, että on päässyt tästä tavasta yli ja oppinut halaamaan ihmisiä. Miten?

- Kai mä jostain luin, että niin kantsii tehdä. 

Yökylässä Maria Veitola

21.00

MTV3

Lue myös: Roni, 24, on supersuosittu tubettaja, joka tietää myös alan synkän puolen - "Todella masentavaa"

Kilpailut

Uusimmat