Kuva: AOP

MTV: TTK:sta pudonnut Minna Parikka ankarasta tuomaripalautteesta: "Tuntui tosi inhottavalta"

29.09.2020 12:15 - Iiro Myllymäki

Minna Parikka kertoo pistäneensä koko elämänsä likoon Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa.

Viime sunnuntaina Tanssii tähtien kanssa -kilpailusta putosi kenkäsuunnittelija Minna Parikka yhdessä tanssinopettaja Matti Puron kanssa. Kaksikko sai wienervalssistaan vain 12 pistettä tuomaristolta.

Minna Parikka kertoo MTV:n Uutisaamussa, että kilpailun aikana tuomaristolta saatu palaute tuntui pahalta. Nainen sanoo olevansa luonteeltaan sellainen, että hän lähtee asioihin täysillä mukaan, joten palaute tuli pettymyksenä.

- Sieltä ei hirveästi positiivisia palautteita tullut näiden neljän viikon aikana. Kyllä se itselleni tuntui aika pahalta. Kun kaksi kuukautta treenaa ja pistää koko elämänsä likoon, niin kyllä se tuntui tosi inhottavalta, Parikka myöntää.

Viimeiseksi jääneestä tanssistaan pari sai kriittistä palautetta muun muassa jalkatekniikasta.

- Oli erittäin paljon haasteita niin tanssiasennon kuin jalkatekniikankin kanssa. En tainnut nähdä yhtä ainuttakaan kanta-askelta, Helena Ahti-Hallberg kommentoi.

Voit katsoa videon tanssista ja tuomaripalautteesta alta.

Naisen kroppa joutui tanssitaipaleen aikana koville.

- Kaksi ensimmäistä tanssiamme olivat hyppytansseja, jive ja quickstep. Polvet olivat tosi kovilla. Kävin silloin tällöin urheilulääkärillä ottamassa vähän kipupiikkiä ja fyssarilla, jotta pystyi vetämään sen alun läpi, Parikka sanoo.

Minna Parikan ja Matti Puron koko haastattelun pääset katsomaan alta.

Lue myös: MTV: TTK:ssa nähtiin ensimmäinen kympin arvoinen suoritus - "He luottavat liikkeeseen"

Lue myös: Suomalaistaustainen Veera Italian Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa - voittanut jo kerran

Kilpailut

Uusimmat