Kuva: Nelonen/Petri Aho

Tänään Vain elämäässä: Kauden ensimmäisen vedon taustalla rankka tarina - "Jumankaut, mikä avaus"

09.10.2020 07:15 - Henna Koste

Ensimmäisenä kuullaan uusia versioita Ressun tutuksi tekemistä hiteistä.

Vain elämää -ohjelman uusi kausi on alkanut. Ensimmäisenä vuorossa on Ressu Redfordin päivä. Miehen lukuisista hiteistä kuullaan hyvin erilaisia versioita. Lounaalla lasia kilisyttää ensimmäisenä Klamydia-yhtyeen nokkamiehenä tutuksi tullut Vesku Jokinen

- Sun repertuaarista löytyi helvetin hyvä versio, joka oli mulle ja mun edesmenneelle frendille tosi läheinen juttu. Vedettiin sitä nuotiokitara-sessioissa hyvinkin paljon, Jokinen alustaa. 

Pian selviää, että Jokinen on menettänyt ystävänsä aivan hiljattain. 

- Siinä kävi sellainen ikävä juttu, että herra sitten sairastui syöpään. Olin tulossa tekemään ensimmäisiä inserttikuvauksia tähän ohjelmaan. Herra oli viety jo saattohoitoon Terhokotiin, Jokinen kertoo. 

Laulaja päätti, että Helsinkiin mennessä voisi nähdä ystäväänsä. Hän päätti soittaa ystävälleen, mutta numeroon ei saanut yhteyttä. 

- Soitan Terhokodin respaan ja sieltä sanottiin, että hän ei ole enää täällä. Tuli vähän kylmä olo. Mähän soitan nyt saattohoitoon. Sanottiin, että joo hän kuoli tuossa pari päivää sitten. Tämä menee sitten Jukalle, vanhalle kaverille, Vesku Jokinen sanoo. 

Mies astelee esittämään punkimman version Muisto vain jää -hitistä. 

Ensimmäisenä kuullaan tulkintoja Ressun hiteistä. (kuva: Nelonen)

Vain elämää

20.00

Nelonen

Lue myös: Vain Elämää -ohjelmaan osallistuva Vesku Jokinen: "Toni Wirtanen puhui raakasti ympäri"

Kilpailut

Uusimmat