Kuva: YouTube

Tänään tv:ssä: Oscar-palkittu scifi-toimintaelokuva, jonka pääroolia tähdittää Leonardo DiCaprio

25.10.2020 07:15 - Emmi Moilanen

Inception-elokuvan on ohjannut Christopher Nolan.

Inception on scifi-toimintaelokuva, jonka pääroolia tähdittää näyttelijä Leonardo DiCaprio. DiCaprion roolihahmo on mestarivaras Dom Cobb, joka tunkeutuu ihmisten alitajuntaan heidän nukkuessaan. Unen aikana mies varastaa heiltä tietoja, jotka olisivat muuten saavuttamattomissa. Cobbin kyvyt eivät kuitenkaan ole tulleet ilmaiseksi, ja hän on maksanut niistä kovan hinnan. Mies saa kuitenkin vielä yhden tilaisuuden kääntää tilanteen ympäri – tällä kertaa hänen tulee ryöväämisen sijaan antaa jotakin uutta, ja istuttaa ajatus kohteensa mieleen.

Vuonna 2010 julkaistun elokuvan on ohjannut Christopher Nolan, joka esitteli idean tuotantoyhtiölle jo vuonna 2001. Ennen Inceptionia hän kuitenkin halusi kartuttaa enemmän kokemusta ison mittaluokan elokuvista, ja työsti ensin Batman Begins ja Yön Ritari -elokuvat. Inception on palkittu kuvauksen, äänityksen, äänitehosteiden ja erikoistehosteiden Oscar-palkinnoilla.

Elokuvan rooleissa DiCaprion lisäksi nähdään näyttelijät Joseph Gordon-Lewitt, Ellen Page, Ken Watanabe, Tom Hardy ja Marion Cotillard.

Voit katsoa elokuvan trailerin alta.

Inception

Nelonen

Klo 22.30

Lue myös: Leonardo DiCaprio piilotteli pahettaan vielä 90-luvulla - "En halua äitini saavan tietää"

Kilpailut

Uusimmat