Kuva: AOP

Ariana Grandea syytetään kopioinnista - huomaatko kappaleissa samankaltaisuuksia?

29.10.2020 21:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Grande on The Blastin mukaan kiistänyt syytökset.

Pop-tähti Ariana Grandea, 27, on saanut haasteen tekijänoikeusrikkomuksesta, raportoi The Blast -julkaisu.

Lauluntekijä Josh Stone nimittäin syyttää Grandea sekä Granden levy-yhtiötä kopioinnista. Stonen mielestä Granden jättihitti 7 Rings on hyvin lähellä Stonen tekemää You Need It, I Got It -kappaletta, joka julkaistiin vuonna 2017.

Grande kiistää asian ja pyytääkin oikeutta hylkäämään syytteen. Granden mielestä haaste on "pohjaton" ja "kappaleiden melodiat eivät ole samanlaisia eikä niissä ole juuri muutakaan samankaltaisuuksia".

Dokumenttien mukaan Stone taas väittää päinvastaista.

- Minun kappaleeni julkaistiin tammikuussa 2017, kaksi vuotta ennen Granden hittiä. 7 Rings on selvästi varastettu ja sanatkin menevät hyvin samanlaisesti. Minun kappaleessani lauletaan "You need it, I got It, you want It, I got It" ja Granden "I want It, I got it, I want it, I got it".

Stone myös sanoo, että on tavannut Tommy Brown -nimisen miehen, joka on työskennellyt Granden kanssa. Stonen mukaan Tommy oli pitänyt vuoden 2017 kappaleesta.

Voit kuunnella ja vertailla kappaleita alta.

Jos video ei näy, katso se täältä.

Jos video ei näy, katso se täältä.

Lue myös: Ariana Grande esiintyy presidenttinä, fanit sekosivat: "Äänestäisin heti!"

Lue myös: Ariana Grande ilmoitti uudesta albumista - kryptinen Instagram-video sai fanit innostumaan

Lähde: The Blast

Kilpailut

Uusimmat