Kuva: Mike Sirén

Somepersoona PT Vatasen elämäntyyli huolestutti fanien vanhempia: "Piti avata, mistä rahat tulevat"

15.11.2020 19:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

PT Vatanen voitti tämän vuoden YouTube-gaalassa Vuoden Yrittäjä- sekä Yleisön suosikki -palkinnot.

Jooel Vatanen, joka tunnetaan paremmin nimellä PT Vatanen, on jättisuosittu sosiaalisen median vaikuttaja, jolla on pelkästään YouTube-palvelussa yli 120 000 seuraajaa. Mies työskentelee muun muassa kuntosaliyrittäjänä, personal trainerina sekä lisäravinnekauppiaana.

Porvoossa asuva Vatanen on noussut muutaman vuoden aikana yhdeksi Suomen suosituimmista somepersoonista, mutta monet eivät siltikään vielä häntä tunne. Kenestä siis oikein on kyse?

Vatanen kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että on kotoisin Pohjois-Karjalan Tuupovaara-kunnasta.

- Tuupovaarassa kasvoin ja meidän perheen lapsilla oli sellainen käytäntö, että yläasteen jälkeen on suunnattava Joensuuhun opiskelemaan. Muutin siis jo 15-vuotiaana pois kotoa, ensin Joensuuhun ja sieltä lähdin "reppureissulle" Porvooseen. Tarkoitushan oli siis vain tulla tosiaan käymään etelässä, mutta tänne jäin.

Vatasen elämäntapa pyörii vahvasti kehonrakennuksen ja voimannoston maailmassa, ja hänellä on jälkimmäisestä myös Suomen mestaruus. Kipinä saliharjoitteluun alkoi jo nuorena.

- Ensimmäiset kosketukset saliin on tullut yläasteiässä, kun penkkipunnerrusta on pitänyt käydä kokeilemassa. 15-16-vuotiaana siitä harrastuksesta tuli sitten aktiivisempaa ja sanotaanko, että muutama vuosi siitä, niin harrastuksesta tuli elämäntapa.

Yrittäjyys

Ennen kuin Vatasesta tuli menestynyt yrittäjä, teki hän erilaisia töitä muun muassa vartijana. Koulutukseltaan mies on ajoneuvoasentaja

- Tein putkisaneerausta, vartijan töitä ja toimin järjestyksenvalvojana. Sitten aloin miettimään, että mikä minua oikeasti kiinnostaa, ja personal trainerin työ oli lähimpänä omia intohimoja.

Sosiaalisesta mediasta tuli Vatasen markkinointikanava, jonka kautta hän halusi tuoda osaamistaan esille.

- Ensimmäinen videoni YouTube-palvelussa ilmestyi vuonna 2012. Luulen, että Gymlog-sarjastaan tutut Miké Siren ja Mika Nyyssölä avasivat sellaista tilaa, että treenivideot voivat olla hyvinkin hauskaa sisältöä.

Aluksi Vatanen julkaisi vain treenivideoita, mutta lopulta hän jakoi myös salin ulkopuolista elämää seuraajillensa.

- Minua alkoi kyllästyttämään se, kun sisältö oli pelkästään kuntosalia. Halusin alkaa kuvaamaan jotain muutakin, ja kun seuraajien kiinnostus minua kohtaan kasvoi uudistamisen jälkeen, niin pidin sen linjan.

Yksi hienoista hetkistä Vatasen elämässä oli, kun hän pystyi elättämään itsensä personal trainerina. Se ei kuitenkaan riittänyt, sillä kunnianhimon myötä heräsi ajatus omasta kuntosaliketjusta, PTVGym.

- Kaksi salia perustin lopulta itse ja tästä syntyi idea franchise-ketjusta. Se ajatus oli alussa aika outo, mutta kun halukkaita yrittäjiä riitti, niin lähdettiin kokeilemaan. Ensimmäinen tällainen franchise-sali tuli Jyväskylään.

Vatasella oli myös varasuunnitelma, jos omalle salille ei olisi tullutkaan asiakkaita.

- Olin viiden vuoden aikana pt-homissa säästänyt, eli pystyin ensimmäiseen saliin laittamaan paljon omaa rahaa eikä lainaa niin paljoa tarvittu. Varmistin myös asian niin, että saan erään vanhan työpaikkani takaisin, jos sali ei lähdekään lentoon.

Palkinnot ja palaute

Vatanen palkittiin tämän vuoden Suomen YouTube-gaalassa Vuoden Yrittäjänä ja hän sai myös Yleisön suosikki -palkinnon. Jälkimmäinen valittiin yleisön äänillä ja Vataselle ääniä tuli yli 35 000.

Usko omaan menestykseen gaalassa oli olemassa.

- En halua kuulostaa ylimieliseltä, mutta minulla oli semmoinen olo, että ei ole mahdotonta voittaa. Olen huomannut, että minulla seuraajat ovat hyvin sitoutuneita ja aktiivisia. Esimerkiksi katselukertoja on usein enemmän kuin tilaajia ja reagointi on voimakasta.

PT Vatanen avaa YouTubessa hyvin paljon elämäänsä, johon kuuluvat treenaamisen lisäksi muun muassa hienot autot, vaatteet, lemmikkikissat, omakotitalo ja yrittäjän kiireinen arki. Yksi tietenkin miehen tunnusmerkeistä on Lamborghini-urheiluauto, joka myös esiintyy usealla videolla.

Se, että joku menestyy, herättää myös paljon mielipiteitä. Esimerkiksi joidenkin seuraajien vanhemmat olivat kieltäneet lapsiaan katsomasta Vatasen videoita, sillä miestä epäiltiin epärehelliseksi ja suorastaan rikolliseksi.

- Sain muutaman kommentin nuoremmalta seuraajalta, että heidän vanhempansa pitävät minua rikollisena. Tavallaan sen ymmärtääkin, kun tällainen suorasanainen ja tatuoitu mies siellä videolla pyörii, Vatanen hymyilee ja jatkaa:

- Ei se tietenkään kuulosta normaalilta, että omistetaan kuntosali ja ajellaan Lambolla. Minun täytyikin tehdä video, jossa avaan kaikkea sitä, mistä rahani tulevat. Pelkästään yksi kuntosalihan ei minulle rahaa tuota, vaan sitä tulee sosiaalisesta mediasta, useammasta kuntosalista, valmennuksista sekä verkkokaupasta.

Alla olevalla videolla Vatanan kertoo vanhempien huolesta ja avaa raha-asioitaan. Jos video ei näy, katso se täältä.

Voice.fi, Radio City ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Anne, 29, on tyylivaikuttaja, jota Voguekin hehkuttaa - rakastaa myös Suomi-muotia

Kilpailut

Uusimmat