Kuva: AOP

Top Gear -juontajaa kiusattiin armotta sisäoppilaitoksessa - pantiin nuolemaan vessanpönttöjä

27.12.2020 17:15 - Roy Kokkonen

Hirveistä kokemuksista huolimatta Jeremy Clarkson uskoo, että tapahtuneesta oli lopulta hänelle hyötyä.

Entinen Top Gear -juontaja Jeremy Clarkson, 60, kertoo Andy Jaye -podcastissa avoimesti rankoista kiusaamiskokemuksistaan, jotka tapahtuivat, kun tv-kasvo oli lapsena sisäoppilaitoksessa. 

Nykyisin Haluatko miljonääriksi? -ohjelman brittiversiota luotsaava Clarkson kertoo, että kiusaajat laittoivat hänet muun muassa nuolemaan vessanpönttöjä. Erään kerran yksi kiusaajista oli ulostanut hänen kotoa tuomaansa herkkurasiaan.

Kaikesta huolimatta juontaja kertoo, että ei lannistunut kiusaamisesta, vaan pikemminkin sisuuntui.

- Kaksi ensimmäistä vuotta minua kiusattiin. Minun täytyy sanoa tämä varoen, mutta en oikeastaan usko, että ensimmäisinä vuosina kokemani kiusaaminen oli huono asia, Clarkson kertoo.

- Uskon, että se teroitti minua ja tulin järkiini. Tiedän, että todella monelle kiusatuksi joutuminen on karmeaa, mutta kohdallani se ei ollut niin. Tarkoitan, että silloin siitä oli ikävä kärsiä, mutta kun mietin jälkeenpäin, olen kiitollinen siitä, mitä se minusta teki.

Erottaminen johti nykyiselle uralle

Clarkson kertoo, että lopulta hänet erotettiin sisäoppilaitoksesta. Sekään ei miestä tunnu harmittavan, sillä osaltaan se ohjasi hänet uransa alkuun.

Kun hän oli käveli pois koulusta viimeisen kerran, tien sivussa seisonut mies pysäytti hänet ja kysyi minne hän oli matkalla.

Clarkson selitti, että hänet oli juuri erotettu.

- Ha, no sitten sinun täytyy ruveta toimittajaksi, mies oli sanonut.

Lue myös: Top Gear -juontaja paljasti karmeimman kokemuksensa kuvauksista - ajoi vahingossa jengialueelle

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat