Kuva: AOP

Fani sai iloisen joululahjan - tapasi itse Rihannan huoltoasemalla

23.12.2020 21:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Fani oli julkaissut tilanteesta videon netissä.

Eräs fani oli saanut iloisen joululahjan. Mies oli nimittäin tavannut itse Rihannan, 32, paikallisella bensa-asemalla Barbadosilla.

- Yksi mahdollisuus miljoonasta, joulustani tuli juuri joulun arvoinen, mies muun muassa sanoo videolla, jossa poseeraa yhdessä Rihannan kanssa. Kuten nykyään kuuluukin, olivat molemmat suojautuneet koronaviruksen varalta kasvosuojalla.

- Enkä ole täällä edes ostamassa bensaa, Rihanna veistelee julkaisuissa.

Rihanna on itse kotoisin kyseiseltä Barbadosin saarelta ja hän on siellä Hollywood Life -julkaisun mukaan viettämässä joulua. Rihanna oli saapunut paikan päälle jo viime viikolla, mutta huhuttu poikaystävä Asap Rocky ei ollut mukana.

Fanin julkaiseman videon näet alta tai tästä.

Lue myös: Eminem pyytää anteeksi Rihannalta - "Ei ollut tarkoitus saada sinua suremaan"

Lue myös: Rihanna ja räppärimies virallisesti yhdessä? Kaksikko bongattiin läheisissä tunnelmissa

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat