Kuva: AOP

Kitaristi Alexi Laiho, 41, on kuollut: "Sanat eivät riitä kuvailemaan järkytystä"

04.01.2021 12:07 - Reija Saarinen

Tiedotteen mukaan mies oli kärsinyt viime vuosien aikana terveysongelmista.

Yksi maailman tunnetuimmista kitaristeista, Alexi Laiho, 41, on kuollut. Children of Bodom -yhtyeen keulamiehenä maineeseen noussut muusikko menehtyi viime viikolla kodissaan Helsingissä. Laiho oli kärsinyt pitkäaikaisista terveysongelmista viime vuosien aikana.

- Olemme musertuneita rakkaan ystävämme ja bändimme jäsenen äkillisestä poismenosta. Sanat eivät pysty kuvailemaan sitä järkytystä ja surua, jota tunnemme, Bodom After Midnight -yhtyeen Daniel Freyberg, Mitja Toivonen sekä Waltteri Väyrynen sanovat.

Lahjakas kitaristi ja muusikko nautti suuresti myös roolistaan uusperheen isänä, enona sekä kummisetänä. Tärkeät perhesuhteet toivatkin Laiholle varsinkin viimeisimpien vuosien aikana hyvää vastapainoa aktiivisen kiertämisen rinnalle. Hänellä oli erityisen läheinen ja lämmin suhde isosiskoonsa, vanhempiinsa ja isosiskonsa tyttäreen. Sisko kertoo:

- Olemme kaikki syvästi järkyttyneitä ja surun murtamia. Toivomme koko perhe, että saamme rauhan päästä tämän vaikean ajan yli. Pikkuveljeni tullaan hautaamaan perhepiirissä.

Alexi Laihon ja rumpali Jaska Raatikaisen perustama Children of Bodom aloitti uransa vuonna 1993, ja yhtye oli yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä metalliyhtyeistä aina vuoden 2019 lopulla nähtyyn jäähyväiskonserttiin saakka. Viime vuonna Alexi Laiho muodosti ympärilleen Bodom After Midnight -kokoonpanon, joka ehti äänittää kolme kappaletta ja kuvata yhden musiikkivideon, jotka julkaistaan postuumisti vielä määrittelemättömänä ajankohtana.

Lue myös: Alexi Laihon uusi yhtye Bodom After Midnight soitti ensimmäiset keikkansa - katso videot

Kilpailut

Uusimmat