Kuva: AOP

Kim Kardashianin ja Kanye Westin erossa muhii valtava rahariita - kuinka miljardiomaisuus jaetaan?

09.01.2021 15:15 - Roy Kokkonen

Kim Kardashianin ja Kanye Westin avioliitto on ajautumassa eroon. Pahimmassa tapauksessa parin muhkean omaisuuden jakamisesta voi syntyä valtava riita.

Kim Kardashianin, 40, ja Kanye Westin, 43, avioliitto on ajautunut kriisiin. Uutisoimme aiemmin, että useiden lähteiden mukaan parin ero on jo vääjäämätön. Pari on viettänyt viime kuukaudet asumuserossa. 

Vuonna 2014 avioituneella parilla on neljä lasta - ja valtava yhteinen omaisuus. Jos pari päätyy eroon, omaisuuden jakamisesta voi kehkeytyä iso ja kallis riita.

Mirror-lehden arvion mukaan kaksikon yhteinen omaisuus on arvoltaan hulppeat 2,1 miljardia dollaria, eli noin 1,7 miljardia euroa. Omaisuus koostuu muun muassa kiinteistöistä, autoista, luksuskoruista ja yrityksistä sekä niiden tuotoista. Yksistään Kimin kihlasormus on 3 miljoonan dollarin, eli noin 2,45 miljoonan euron arvoinen.

Kimin ja Kanyen avioliitto on ajautunut kriisiin. (kuva: AOP)

Parin Los Angelesissa sijaitsevan luksuskodin on arvioitu olevan noin 61 miljoonan dollarin, eli noin 49,8 miljoonan euron arvoinen. Lisäksi he omistavat kaksi maatilaa Wyomingissa - kumpikin on arvoltaan noin 14 miljoonaa dollaria, eli noin 11,4 miljoonaa euroa.

Kanye Westillä on huomattava kokoelma superautoja. Siihen kuuluu lippulaivamalleja ja urheiluautoja lukuisilta valmistajilta. 

Kokoelman helmiä ovat muun muassa 420 000 euron arvoinen Mercedes SLR McLaren, 166 000 euron Lamborghini Gallardo, 800 000 euron Mercedes SLR Stirling Moss sekä Kimiltä 35-vuotislahjaksi saatu Lamborghini Aventador, jonka kerrottiin maksaneen yli 600 000 euroa.

Talouslehti Forbesin mukaan Kimin henkilökohtainen varallisuus on hulppeat 950 miljoonaa dollaria, eli noin 775 miljoonaa euroa. Varallisuutta on kertynyt niin pitkästä tosi-tv-urasta kuin kosmetiikkabisneksistä.

Kanye puolestaan on tehnyt ison omaisuuden rap-urallaan. Lisäksi hänen Yeezy-brändinsä arvioitiin olevan jopa kolmen miljardin arvoinen vuonna 2019. Sittemmin brändi on myyty Adidakselle. Viime vuoden heinäkuussa Kanye solmi miljoonasopimuksen Gap-vaatemerkin kanssa.

Lue myös: Kim Kardashianin ja Kanye Westin liitto lopullisesti ohi? "Kim on saanut tarpeekseen"

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat