Kuva: AOP

Kim Kardashianin ja Kanye Westin liitto lopullisesti ohi? "Kim on saanut tarpeekseen"

06.01.2021 11:15 - Iiro Myllymäki

Useat lähteet kertovat, että pariskunnan ero on vain ajan kysymys.

Kim Kardashianin, 40, ja Kanye Westin, 43, avioliitto on vakavassa kriisissä. Page Six -sivusto kertoo lähteisiinsä nojaten, että pariskunnan ero on jo vääjäämätön. Pari on viettänyt viime kuukaudet erillään toisistaan. Esimerkiksi joulun aikaan Kanye West oli Wyomingissa sijaitsevalla tilallaan, kun taas Kim Kardashian oli parin lasten kanssa Calabasasissa.

- Kim laittoi Kanyen menemään Wyomingiin, jotta he voisivat elää toisistaan erillään, hoitaa asiat kaikessa hiljaisuudessa ja erota. Hän on saanut tarpeekseen, lähde kertoo Page Sixille.

Myös People-lehti kertoo lähteiltään saamiensa kommenttien perusteella, että Kim Kardashian valmistautuu ottamaan eron. Naisen kerrotaan työskentelevän avioeroihin erikoistuneen huippujuristin Laura Wasserin kanssa.

TMZ-julkaisu puolestaan kertoo, että pariskunnan ero ei ole vielä varma. TMZ:n sisäpiirilähteet kertovat, että Kardashian ja West ovat menneet pariterapiaan ja avioeron mahdollisuus on ollut olemassa koko vuoden 2020 jälkipuoliskon. TMZ:n mukaan Kardashian olisi ollut jo yhdessä vaiheessa valmis eroamaan, mutta tämä tapahtui Westin vakavan maanisdepressiivisen ajanjakson aikana eikä Kardashian kokenut tuolloin reiluksi ottaa eroa. TMZ:lle kerrotaan, että joululomien aikana erokeskustelut olivat tauolla mutta nyt parin ongelmat on otettu taas käsittelyyn.

(kuva: AOP)

Lähteet kertovat, että parin ongelmien syynä ovat kaksikon erot elämäntyylissä ja poliittisissa mielipiteissä. Tilanteeseen ei kerrota liittyvän kolmansia osapuolia. Page Six -julkaisulle kerrotaan, että Kim on saanut tarpeekseen Kanyen kiistanalaisista lausunnoista ja presidenttiyshaaveista. Kanyen puolestaan kerrotaan kokevan Kardashian-perheen hulppean tosi-tv-elämäntyylin epämukavaksi.

- Kanyen mitta on täysi koko perheestä. Hän haluaa sanoutua irti heistä täysin, lähde kertoo.

Kanye West julkaisi kesällä huolestuttavia twiittejä, joissa hän muun muassa väitti yrittäneensä ottaa avioeron Kardashianista. Hän myös väitti Kardashianin äidin Kris Jennerin yrittäneen vangita hänet. Tuolloin Kim Kardashian otti ymmärtäväisesti kantaa twiitteihin ja nosti esiin aviomiehensä kaksisuuntaisen mielialahäiriön.

Hän on upea mutta monimutkainen ihminen, joka kokee paineita taiteilijana ja mustana miehenä ja on kokenut kivuliaasti oman äitinsä menettämisen, mutta joka myös kokee nämä paineet ja eristäytymisen tunteen voimakkaampana kaksisuuntaisen mielialahäiriön vuoksi. Kanyen läheiset tuntevat hänen sydämensä ja ymmärtävät, että hänen sanansa eivät ole aina yhdessä linjassa hänen tarkoituksiensa kanssa”, Kardashian kirjoitti tuolloin Instagramissa.

Kim Kardashian ja Kanye West menivät naimisiin toukokuussa 2014. Parilla on neljä yhteistä lasta.

Lue myös: Mikä on suhteen tila? Lähipiirin mukaan Kim Kardashian ja Kanye West viettävät aikaa erillään

Lue myös: Kim Kardashianin erikoinen juhlalook sai someväen hieraisemaan silmiään: "Halloween-asu jouluna"

Lähteet: Page Six, People, TMZ

Kilpailut

Uusimmat