Kuva: AOP

Ennustiko Simpsonit Kamala Harrisin virkaanastujaislookin? Paljonpuhuvat kuvat leviävät

21.01.2021 10:15 - Iiro Myllymäki / iiro.myllymaki@bauermedia.fi

Kamala Harris vannoi virkavalansa samanlaisessa asussa missä Lisa Simpson on aiemmin nähty.

Simpsonit ovat onnistuneet ”ennustamaan” Yhdysvaltain politiikassa muun muassa Donald Trumpin nousun presidentiksi. Presidentti Joe Bidenin virkaanastujaisten alla Simpsonien käsikirjoittaja Al Jean esitti toivomuksen, ettei yksi virkaanastujaispäivälle osoitettu ”ennustus” kävisi toteen, ja vaikuttaakin, että mies sai tahtomansa.

Nyt netissä kuhistaan kuitenkin toisesta enteellisestä asiasta virkaanastujaisten suhteen. Vuonna 2000 esitetyssä Simpsonien jaksossa Lisa Simpson on noussut presidentiksi ja hänen asunsa on violetti jakkupuku. Kaulaa puolestaan koristavat valkoiset helmet. Samanlaisessa lookissa Yhdysvaltain tuore varapresidentti Kamala Harris vannoi virkavalansa keskiviikon seremoniassa. Vaikka Harris ei Lisa Simpsonin tavoin noussut presidentiksi, hänen asemansa on silti historiallinen. Hän on ensimmäinen naispuolinen ja musta varapresidentti.

Alta näet twiittejä, joissa verrataan Kamala Harrisin ja Lisa Simpsonin tyylejä.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Samassa jaksossa, jossa Lisa Simpson nousee presidentiksi, tehtiin myös ”ennustus” Donald Trumpin presidenttiydestä. Kyseisessä jaksossa Lisa nousee presidentiksi Trumpin jälkeen. Kun Trump-viittauksesta nousi häkellystä vuonna 2016, sarjan luoja Matt Groening kommentoi asiaa.

- Vuonna 2000 Trump oli absurdein mahdollinen valinta presidentiksi ja niin on edelleen, Groening sanoi.

Lue myös: Ennustiko Simpsonit hyökkäyksen kongressiin? Hurjat julkaisut leviävät somessa

Lue myös: Donald Trumpin kerrottiin jättäneen Joe Bidenille viestin - some innostui ja vitsejä syntyi

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat