Kuva: All Over Press

Priyanka Chopran nenäleikkaus epäonnistui pahasti - sai sen vuoksi potkut kahdesta elokuvasta

10.02.2021 15:15 - Senja Rapila

Näyttelijä Priyanka Chopra, 38, on paljastanut käyneensä epäonnistuneessa leikkauksessa, joka maksoi miltei hänen uransa.

Näyttelijä Priyanka Chopra, 38, on paljastanut tuoreessa kirjassaan, että nuoruudessa koettu leikkaus vei miltei hänen uransa. Chopra on paljastanut haastattelussa, että 2000-luvun alussa hän kävi nenäleikkauksessa, joka epäonnistui pahasti. Näyttelijä hakeutui nenäleikkaukseen nenäontelon liikakasvun vuoksi.

- Polypektomia eli nenäpolyyppileikkaus kuulosti todella rutiinileikkaukselta. Sitä se ei valitettavasti ollut, Chopra kertoo kirjassaan.

Tähti kertoo, että kirurgi ohensi vahingossa nenänvartta liikaa, jonka seurauksena "nenänselkä romahti" kasaan. Näyttelijä järkyttyi leikkauksen lopputuloksesta, varsinkin kun hän oli jo tullut kuuluisaksi kotimaassaan Intiassa ulkonäkönsä puolesta.

- Alkuperäinen nenäni oli poissa. Kasvoni näyttivät täysin erilaisilta. Se en ollut minä.

Epäonnistuneen leikkauksen takia hän menetti töitä: kertoman mukaan Chopra potkittiin ulos kahdesta elokuvasta ulkonäkönsä muutoksen takia. Leikkauksen jälkeen häntä myös pilkattiin ja kutsuttiin "kumiChopraksi".

Chopra kertoo myös, että tämänhetkisen lopputuloksen saamiseksi hän on käynyt useassa korjausleikkauksessa. Voit katsoa alapuolelta miltä Priyanka Chopra näytti ennen nenäleikkausta.

Priyanka Chopra ennen nenäleikkausta vuonna 2000. (kuva: All Over Press)

Kerroimme myös aiemmin, kuinka Priyanka Chopralle oli ehdotettu uransa alussa muun muassa rintaleikkaukseen menemistä ja pepun täyttämistä elokuvatuottajien toimesta. Pääset lukemaan aiheesta kertovan artikkeli täältä.

Lue myös: Paljonko Frendit-sarjan asunnosta joutuisi todellisuudessa pulittamaan? Hinta-arvio huimaa päätä

Lue myös: Chris Hemsworth on "suurempi kuin koskaan" - Thor-elokuvan stunttimies ei pysy treenien perässä

Lue myös: Sana, joka on kielletty kuninkaallisia lapsia hoitavilta: "Osoittaa kunnioitusta"

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat