Kuva: Lauri Kujanpää

Laulaja Irina ei ole juurikaan huomannut itsestään ikäviä kommentteja - paitsi yhdestä asiasta

23.02.2021 15:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Irina julkaisi helmikuussa uuden Haluun olla yksin -albumin.

Laulaja Irina, 45, aloitti muusikkouransa jo 90-luvun lopulla yhtyeissä Playa ja Redux, mistä siirtyi lopulta soolouralle.

Irinaa on viime aikoina nähty myös paljon tv:ssä, kuten muun muassa Putous-ohjelmassa. Irina kertookin Sadun Sunnuntaivieras -ohjelman haastattelussa juontaja Satu Kotoselle olevansa tyytyväinen siihen, että puhelin on soinut.

- Tuntuu, että olen ollut nyt kaikissa mahdollisissa ohjelmissa, joita vain on tarjottu. Puhelin on soinut kovasti ja en tosiaan valita siitä.

Vaikka laulaja on paljon esillä, ei hän ole saanut osakseen ikäviä komentteja sosiaalisessa mediassa. Tai ainakaan huomannut niitä.

- Toistaiseksi vielä yllättävän vähän ikäviä komentteja on tullut, vaikka olen ollut paljon esillä. Mulle henkilökohtaisesti ei tulla hirveästi aukomaan päätä, mutta esimerkiksi jotain kommentteja olen saanut otsatukastani tyyliin: "Näätkö sä muka jotain sieltä alta", Irina kertoo ja jatkaa:

- Uskon, että törkyä on, mutta se ei ole vain tullut minulle asti. En esimerkiksi lue iltapäivälehtien kommenttikenttiä.

Irina julkaisi helmikuussa uuden albumin Haluun olla yksin, jonka nimikkokappaleesta on noussut hitti. Edellinen albumi julkaistiin vuonna 2017.

- Jos tuo kappale tuli 2019 toukokuussa, niin silloin meillä oli viisi biisiä valmiina. Kyllä se aina ottaa aikaa, kun niitä kappaleita alkaa työstämään ja niistä saadaan rakennettua kokonainen levy.

Kuuntele Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmaa Iskelmältä sunnuntaina kello 13-16 tai myöhemmin koko jakso suoraan Podplay-palvelusta.

Voice.fi ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Ystävän kaunis teko herkisti Irinan: "Se oli ihanaa, henkilökohtaista ja liikuttavaa"

Lue myös: Laulaja Irina muistelee Olli Lindholmia - "Saimme asiat puhuttua"

Kilpailut

Uusimmat