Kuva: Emmi Moilanen

Laulaja Irina muistelee Olli Lindholmia - "Saimme asiat puhuttua"

07.11.2019 19:46 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Irina julkaisi keväällä jättihitin Haluun Olla Yksin.

Ihastuttava Irina, 44, esiintyy tänään torstaina Eläköön SuomiRock -gaalassa. Jättihitin Haluun Olla Yksin julkaissut laulaja kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että vastaanotto kappaleelle on ollut huikea.

- Toivoin, että ihmiset antavat biisille mahdollisuuden, sillä tiesin, että tässä kappaleessa on jotain. En muista, milloin viimeksi biisi on ollut radiolistan soitetuimpien joukossa ja muutenkin ihastuttanut ihmisiä näin kovasti. Onhan se todella iloinen asia.

Kappaleeseen Irina on vuodattanut paljon omia tunteitaan.

- TIetenkin siellä taustalla on paljon henkilökohtaisia ajatuksia. Olen ihminen, joka vaatii paljon omaa aikaa. Näin äitinä sitä tietenkin välillä väsyy, kun pyörittää arkea kaikille muille ja sitten tällainen työ vielä, jossa ollaan paljon esillä. Kaipaan sitä välillä, että saan olla täysin yksin.

Irina oli yksi Vain Elämää -ohjelman 6. tuotantokauden tähdistä, missä hänen kanssaan viikkoa vietti myös Olli Lindholm. Lindholm menehtyi viime helmikuussa.

Irina kertoo, että aluksi hieman pelkäsi Lindholmia, mutta lopuksi miehestä paljastuikin äärimmäisen lämmin ihminen.

- Minulle hän oli aluksi hyvin ristiriitainen hahmo. Jännitin kovasti sitä Vain Elämää -viikkoa, kun tiesin, että Olli on siellä, ja olin kieltäytynyt aikoinaan yhdestä duetosta Ollin kanssa. Ajattelin, että hän on tiukka ja hieman pelottava hahmo, mutta kuinkas sitten kävikään... Irina pohjustaa ja jatkaa:

- Saimme asiat puhuttua ja meillä oli sen jälkeen ihanaa yhdessä. Olli oli todella itseironinen, lämmin ja auttavainen ihminen. Hän osasi myös nostaa huumorikortin aina sellaisessa tilanteessa, kun sitä tarvitsi.

Loppuvuoden Irina keikkailee sekä säveltää uutta albumia. Albumia kuitenkin tehdään "vähän silloin kun ehditään".

- Meinaamossa on kivaa olla, kun ei ole virallista deadlinea! Eiköhän tässä vielä julkaisua saada aikaan, Irina nauraa lopuksi.

Voit kuunnella Haluun olla yksin -kappaleen alta tai suoraan Spotify-palvelusta.

Voice.fi, Radio Nova, Radio SuomiRock ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: "En ole koskaan onneksi ollut lööppikamaa" - Irina oli monille pitkään pelkkä ääni radiossa

Lue myös: Laulaja Irina vanhemmuuden vaikeista puheenaiheista: "Seksistä puhutaan usein saarnaavaan sävyyn"

Kilpailut

Uusimmat