Kuva: Emmi Moilanen

Reino Nordin avautuu podcastissa päihde-elämän syvistä hetkistä: "Ei näe todellisuutta, missä elää"

13.03.2021 08:15 - Roy Kokkonen

Uuden Aikuisii-singlen julkaissut Reino Nordin puhuu avoimesti menneisyydestään Aki Linnanahde Talk Show'ssa. Päihdekoukun syvimmällä hetkellä Reino Nordinin rakkaat ilmoittivat, että joko hän lähtee tai he lähtevät.

Näyttelijä ja laulaja Reino Nordin puhuu avoimesti päihteidenkäytöstään Aki Linnanahde Talk Show'ssa

– Siihen oli monia syitä, miksi päihteitä käytetään ja miksi minä käytin päihteitä, Nordin kertoo.

Nordinin mukaan päihteet olivat jo varhain mukana hänen elämässään. Hän puhuu sukupolvet ylittäneistä traumoista. Miehen mukaan on tutkittu, että traumat periytyvät.

– Teatteriperheen lapsena päihteet ovat olleet vahvasti läsnä. Enkä halua syyttää heitä, se on meidän kaikkien yhteinen ongelma, hän sanoo.

– Olin nuorempana anarkistinen ja nuorenhan pitää olla radikaali, Nordin nimeää toiseksi tekijäksi.

Nordin on ollut aiemmin otsikoissa huumeidenkäyttönsä vuoksi. Hän on saanut huumausaineiden käyttörikoksista sakkorangaistuksia. Jo aiemmin mies on puhunut avoimesti addiktiostaan.

Nordin pääsi irti päihteistä yli kolme vuotta sitten, eikä käytä enää edes alkoholia.

– Mikä se oli se hetki, kun tajusit, että nyt tämä loppuu, juontaja Aki Linnanahde kysyy.

– Monelle se voi olla vaan se, että lopettaa. Itselleni se oli oivallus, että nyt on vain kaksi tietä. Joko mennään lujaa hautaan ja kaikkeen ärsyttävään sotkuun ennen sitä, ja sitten lapset itkee. Että nyt on mahdollista katkaista tämä traumakierre, missä itse on elänyt, hän kuvailee aikaa, jolloin päätti vieroittautua.

Linnanahde kysyy, kuinka syvällä Nordin oli pahimpina hetkinään.

– Kyllä mä voin myöntää, että olen ollut syvällä. Se on se, kun sydän ja sielu menee solmuun ja rakkaat sanoo, että joko lähdet menee tai minä lähden menee. Se, että ei näe todellisuutta, missä elää, Nordin vastaa.

Nordin on naimisissa arkkitehti Maria Nordinin kanssa. Heillä on kolme lasta. Nordinilla on myös yksi lapsi edellisestä suhteestaan.

Nordinin mielestä pohjalta nouseminen ei ole helppoa, mutta ei myöskään vaikeaa. Hän kokee, että jokaisella on mahdollisuus itse vaikuttaa asiaan.

Linnanahde on eri mieltä. Hän huomauttaa, että toisille se on vaikeaa. 

– Tässä konkreettisessa todellisuudessa se on vain niin vaikeaa, kuin itse sanot. Ihmiset ovat selvinneet vaikka mistä, Nordin sanoo.

Linnanahde toteaa, että on tutkittu, että toiset addiktoituvat helpommin kuin toiset.

– Toikin on vaan yksi tutkimus, koska se on vaan yksi tutkimus. Sä itse voit vaikuttaa siihen, mitkä geenit sinussa aktivoituu, ihan vaan omilla elämäntavoilla, omilla päätöksillä ja omalla psyykellä. Se vain menee niin, Nordin kuittaa.

Voit katso koko jakson alta:

Lue myös: Perhe auttoi Reino Nordinia lopettamaan päihdesekoilun - "Parhaita päätöksiä, mitä olen tehnyt"

Lue myös: Reino Nordin raitistumisestaan Maria Veitolalle: "20 vuoden aikana tuli käytettyä kaikenlaista"

Lue myös: IL: Reino Nordin kärysi huumeista - hallussa kokaiinia ja marihuanaa

Kilpailut

Uusimmat