Kuva: AOP

Cardi B hemmottelee 2-vuotiasta tytärtään ökylaukuilla - hintalappu yli 20 000 euroa

09.04.2021 17:15 - Roy Kokkonen

Cardi B hankki kaksivuotiaalle Kulture-tyttärelleen käsilaukkuja päätähuimaavalla summalla. Laukut ovat luksusmerkkien, kuten Chanelin, Diorin ja D&G:n valmistamia.

Amerikkalaisräppäri Cardi B, 28, esittelee Instagramissa käsilaukkuja, joilla hän hemmottelee kaksivuotiasta tytärtään Kulturea. Viimeisimmällä ostosreissullaan hän osti tyttärelleen muun muassa Chanelin, Diorin ja D&G:n luksuslaukkuja.

Brittilehti Mirrorin mukaan räppäri esitteli ostoksiaan Instagram-tarinassaan. Julkaisut eivät ole enää nähtävissä, sillä ne poistuvat automaattisesti 24 tunnin kuluttua julkaisusta.

– Olin shoppailemassa ihan hulluna. Kaikki ovat tosin Kulturea varten, en ostanut mitään itselleni, hän kertoi.

Räppäri jopa myöntää, että hänen tyttärellään on jopa parempi vaatekaappi kuin hänellä itsellään.

Cardi B jakoi kuvia Kulturesta myös Instagramin syötteessä. Kuvissa tytöllä on käsissään lähes 4000 euron arvoinen Diorin käsilaukku. Lisäksi hänellä on jalassaan ugg-saappaat ja korvissaan Chanelin korvakorut.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Cardi B sai esikoistyttärensä räppäri Offsetin, 29, kanssa heinäkuussa 2018. Pari jätti avioerohakemuksen syyskuussa 2020, mutta palasi takaisin yhteen vain 27 päivän jälkeen. 

Myös tosi-tv-tähti Kylie Jenner, 23, on herättänyt huomiota huippukalliilla lahjoillaan Stormi-tyttärelleen. Hän on hankkinut niin ikään kaksivuotiaalle Stormille kalliita laukkuja ja muun muassa yli 10 000 euron arvoisen repun.

Lue myös: Kylie Jennerin Stormi-tyttären koulureppu kohahduttaa - hintalappu yli 10 000 euroa

Lue myös: Cardi B:n 2-vuotias tytär tärveli luksuskenkänsä - räppäri syyttää Pipsa Possua alatyylisesti

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat