Kuva: Shutterstock

Macarena-hittibiisin todellinen sanoma hämmentää edelleen: "Lapsuuteni on pilalla"

13.04.2021 11:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Täysin uudesta paljastuksesta ei ole kyse, mutta TikTokissa se on saanut aikaan hämmentyneitä reaktioita.

Vuonna 1994 ilmestyi espanjalaisen duon Los del Río:n kappale Macarena, josta tuli järjetön hitti ympäri maailmaa. Kappale ja sen mukana syntynyt tanssi tulivat tutuiksi jokaiselle ja liikkeitä opeteltiin muun muassa koulujen discoissa.

Jo vuonna 2015 moni koki kuitenkin yllätyksen, kun biisin todellinen sanoma selvisi. Kävi nimittäin ilmi, että biisi ei ole pelkästään mukava rallatus, vaan se kertoo Macarena-nimisestä naisesta, jonka mies lähtee armeijaan ja joka pettää puolisoaan kahden tämän ystävän kanssa. 

Faktan toi someyleisön tietoisuuteen uudelleen eräs TikTok-käyttäjä, joka kertoi itse hämmentyneensä totuudesta suuresti. 

"Tämä ei ole vitsi. Googlatkaa se. Mitä ihmettä?", mies toteaa julkaisemallaan videolla ja kehottaa ihmisiä paljastamaan myös muita kappaleita, joita ovat lapsuudessaan kuunnelleet ja jotka ovat myöhemmin paljastuneet huomattavasti oletettua "tuhmemmiksi."

Tähän mennessä video on kerännyt yli 1,2 miljoonaa katselukertaa ja saanut osakseen hämmennystä.

"Lapsuuteni on pilalla."

"Apua. Tanssimme tätä eräissä häissä aikoinaan."

"Olen tanssinut tätä biisiä niin paljon enkä ole koskaan tajunnut totuutta."

Julkaisun pääset katsomaan alta. Jos se ei näy, löydät sen myös täältä

@peakay81

##stitch with @peakay81 You learn something new everyday ##Twenties ##30s ##Macarena ##millennials

♬ original sound - Pea Kay

Kappaleen pääset kuuntelemaan alta. 

Lue myös: Sanna Marinin koronapuheesta tehtiin biisi, netti ihastui: "Välitön klassikko"

Lue myös: Draken uunituore biisi sai aikaan TikTok-ilmiön - oletko kokeillut "liukutanssia"?

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat