Kuva: AOP

Kelly Osbournen huumehelvetti alkoi jo 13-vuotiaana - paljastaa, mikä ajoi heroiinikoukkuun

02.06.2021 09:45 - Roy Kokkonen

Kelly Osbourne kertoo, että ajautui heroiinikoukkuun jo alaikäisenä.

Kelly Osbourne, 36, alkoi käyttämään huumeita jo teini-ikäisenä. Hän kertoo kivuliaasta nuoruudestaan Red Table Talk -keskusteluohjelmassa, josta uutisoi The Sun.

– Olin jatkuvasti sairaana ja minulla oli paha nielurisatulehdus. Lopulta jouduin leikkaukseen, jonka jälkeen sain Vicodin-kipulääkettä. Se oli kaikki, mitä tarvitsin, Osbourne kertoo.

Kipulääkeresepti poisti kivut 13-vuotiaalta Osbournelta, mutta aiheutti myös addiktion.

– Aiemmin kaikki äänet päässäni sanoivat, että olet ruma, kukaan ei pidä sinusta, et ansaitse tätä, ihmiset eivät pidä sinusta sen takia, keitä vanhempasi ovat. Ja yhtäkkiä ne kaikki hiljenivät ja minusta tuntui, että elämä syleili.

Vicodin on hydrokodonia sisältävä kipulääke, joka on puolisynteettinen opioidi. Opioideja ovat myös vahva kipulääke morfiini ja huumausaineena käytettävä heroiini.

– Vaihdoin nopeasti vicodinista percocetiin ja lopulta heroiiniin, koska se oli halvempaa.

Osbourne kertoi huhtikuussa retkahtaneensa neljän vuoden raittiuden jälkeen. Kaikki alkoi yhdestä samppanjalasista ja päätyi hurjaan määrään päivittäin.

– Olen addikti ja luulin, että olisi mennyt tarpeeksi aikaa, jotta voisin juoda kuten normaalit ihmiset. Selvisi, etten voi enkä koskaan tule olemaan normaali. En tiedä miksi edes kokeilin, Osbourne kertoi aiemmin.

Kelly Osbourne (vasemmalla) on Ozzy ja Sharon Osbournen tytär. (kuva: AOP)

Kelly Osbourne on rocktähti Ozzy Osbournen ja tämän vaimon Sharonin tytär. Hän nousi vasta teini-ikäisenä koko maailman tuntemaksi julkisuuden henkilöksi 2000-luvun alkupuolella esitetystä Osbournes-sarjasta, joka seurasi perheen elämää.

Itsekin musiikkiuraa tehnyt Kelly on kamppaillut addiktionsa kanssa koko aikuisikänsä ja puhunut ongelmistaan avoimesti julkisuudessa. Hän on kertonut aiemmin, että yhtenä syynä huumeidenkäyttöön oli julkisuuden tuomat paineet ja stressi.

Lue myös: Kelly Osbourne paljasti lisätietoja retkahduksestaan - hurja määrä alkoholia päivässä

Lue myös: Kelly Osbourne paljasti lisätietoja retkahduksestaan - hurja määrä alkoholia päivässä

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat