Kaikki artikkelit

Kelly Osbourne haluaa pitää lapsensa pois julkisuudesta, joten hän ei halua jakaa kuvia uudesta tulokkaasta.
Kelly Osbourne kertoi raskaudestaan julkisuuteen toukokuussa.
Tosi-tv-tähtenä ja muusikkona tunnettu Osbourne on kertonut päihderiippuvuuden estäneen häntä perustamasta perhettä.
Osbourne ja rokkari ehtivät olla ystäviä yli 20 vuotta ennen rakastumista.
Kelly Osbourne aikoo jättää uransa Hollywoodissa, kun hän pääsee pois.
Kelly Osbourne kertoo, että ajautui heroiinikoukkuun jo alaikäisenä.
Tv-persoona ja rock-laulaja Kelly Osbourneen on kohdistunut viime aikoina sinnikkäitä kauneusleikkausepäilyjä, jotka tähti kuitenkin kuittasi tiukasti perättömiksi.
Tällä hetkellä Osbourne kertoo voivansa hyvin.
Kelly Osbourne kertoi hänen ja siskonsa vaikeista väleistä tuoreessa podcastissa.
36-vuotias Osbourne ratkesi korona-rajoitusten helpotuttua.
Osbournen mukaan hän kertoo asiasta enemmän tulevassa podcastissa.
Osbournen mukaan tapahtumat olivat täysin hänen omaa syytään.
Osbourne kertoi elokuussa käyneensä lihavuusleikkauksessa. Sen jälkeen paino on pudonnut 40 kiloa.
Osbournen paino on tippunut lähes 40 kiloa.
Osbourne ilmoitti vastikään sairastavansa Parkinsonin tautia.
Kelly jakoi hiljattain Instagram-tilillään kuvan joka paljastaa, että hän on ollut raittiina jo yhden kokonaisen vuoden.