Kuva: All Over Press

Ricky Martin muistelee traumatisoivaa haastattelutilannetta: "En halunnut vielä tulla kaapista"

03.06.2021 14:45 - Senja Rapila

49-vuotias latinotähti keskustelee tuoreessa haastattelussa seksuaalisuudestaan.

Latinotähti Ricky Martin, 49, on muistellut tuoreessa haastattelussa aikoja, jolloin hän taisteli vielä kulisseissa seksuaalisuutensa kanssa. Ennen kuin hän tuli kaapista ulos vuonna 2010, ahdistus oli päivittäinen osa hänen elämäänsä. Lapsitähtenä aloittanut ja koko elämänsä julkisuuden silmässä elänyt Martin deittaili 1990-ja 2000-luvulla paljon julkisesti naisia - mutta myös salaa miehiä. 

- Monet ovat sanoneet minulle, että yritin todistaa itseäni jollain tapaa suosion ja seksisymbolin tittelin vuoksi. Noh, se voi olla totta. En tiedä. Kaikki tietävät, ettei sinun tarvitse olla homomies tietääksesi rakkauden olevan monimutkaista. Tai sen, kuinka hämmentävää viehätysvoima voi olla, Martin kertoo People-lehden haastattelussa.

- Seksuaalisuus on monimutkainen asia. Se ei ole mustaa ja valkoista. Se on täynnä värejä. Kun deittailin naisia, olin rakastunut heihin. Se tuntui oikealta ja kauniilta. Et voi feikata kemiaa - ja niissä suhteissa oli aina kemiaa. En vienyt ketään harhaan.

Livin' La Vida Loca -kappaleellaan hurjaan suosioon vuonna 1999 noussut latinotähti eli pitkään spekulaatioiden, huhupuheiden ja kuiskuttelujen varjossa. Onko hän homo- tai biseksuaali?

Vuonna 2000, kun Martin oli 29-vuotias, eräs haastattelija pamautti kysymyksen pöydälle suorassa tv-lähetyksessä.

- Voisit lopettaa nämä huhut. Voisit sanoa, kyllä olen homoseksuaali tai ei, en ole, haastattelija Barbara Walters jatkoi kysymyksen esittämisen jälkeen. 

Martin kertoo olleensa järkyttynyt tilanteesta. Hän lopulta kieltäytyi vastaamasta kysymykseen millään tavalla.

- Minusta ei vain tunnu siltä, että haluaisin vastata tähän kysymykseen, hän perusteli tuolloin suorassa lähetyksessä.

Laulaja myöntää People-lehden haastattelussa, että hetki kalvaa häntä vieläkin 21 vuoden jälkeen.

- Kun hän kysyi sen kysymyksen, tunsin oloni loukatuksi, sillä en halunnut tulla vielä ulos kaapista. Olin todella peloissani. Siihen liittyy myös vähän traumoja.

- Monet ovat kysyneet sen jälkeen, että mitä tekisin eri tavalla. No, ehkä olisin tullut ulos siinä haastattelussa. Se olisi ollut hienoa, sillä kun tulin vihdoin ulos, se tuntui mahtavalta.

Nyt Martin on ollut naimisissa Jwan Yosefin, 37, kanssa vuodesta 2017. Pariskunnalla on neljä yhteistä lasta. Hän kertoo People-lehden haastattelussa, ettei aio enää piiloutua tai salailla itseään tai seksuaalisuuttaan julkisuudelta.

Lue myös: Latinotähti Ricky Martin esitteli uuden partatyylinsä, fanit hehkuttavat: "Oletpas komea"

Lue myös: Enrique Iglesias ja Ricky Martin kertovat perhe-elämästään: "Se on vaikeaa"

Lue myös: Latinotähti Ricky Martin ilmoitti iloisia vauvauutisia - perhe täydentyi tyttövauvalla

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat