Kuva: All Over Press

Onko jo ikävä Bridgertonin jättänyttä Regé-Jean Pagea? Lähde kertoo hänen loistavan pian valkokankaalla

28.07.2021 14:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Pagen seuraava elokuva on vakoojaklassikon modernisointi.

Rege-Jéan Page, 31, ampaisi suosioon näyteltyään roolin Netflixin hittisarjassa Bridgerton. Fanien pettymykseksi Pagea ei kuitenkaan nähdä sarjan tulevalla, toisella tuotantokaudella. Pagen esiintymisestä päästään lähteen mukaan nauttimaan seuraavan kerran valkokankaalla. Deadline raportoi, että Pagella tulee olemaan merkittävä rooli The Saint (suom. Pyhimys) -vakoojaelokuvan uudelleen filmatisoinnissa, jota tähditti alunperin vuonna 1997 näyttelijä Val Kilmer, 61.

Sama lähde kertoo Pagen paitsi näyttelevän myös toimivan vastaavana tuottajana elokuvassa. Aiemmin ilmassa leijaili huhuja siitä, että Page astuisi seuraavan James Bondin saappaisiin. Page kommentoi silloin olevansa imarreltu huhuista, mutta ei antanut niihin sen tarkempaa vastausta.

Page on kommentoinut lähtöään Bridgertonista kertomalla, ettei ole lainkaan hermostunut lähdöstään, koska hänen hahmonsa oli tarkoitus olla sarjassa vain yhden kauden verran.

Lue myös: Bridgerton-tähdelle tarjottiin mahdollisuutta paluuseen hurjalla rahasummalla - kieltäytyi

Lue myös: Suosikkisarjan jättänyt Regé-Jean Page kommentoi Bond-huhuja - ennakkosuosikki seuraavaan elokuvaan

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat