Kuva: All Over Press

Tänään tv:ssä: Johnny Deppin tähdittämä erikoinen toimintaelokuva, joka floppasi markkinoilla

03.09.2021 07:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Deppin lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa Gwyneth Paltrow sekä Ewan McGregor.

Tänään tv:ssä nähdään vuonna 2014 julkaistu Mortdecai-elokuva, jossa näyttelevät muun muassa Johnny Depp, Gwyneth Paltrow, Ewan McGregor sekä Paul Bettany.

Elokuva kertoo lordi Charlie Mortdecaista, joka ellannokseen hankkii taidetta pohatoille. Kun eräs arvokas maalaus varastetaan, lähtee pahasti veloissa oleva lordi palvelijansa Jockin kanssa jahtiin, joka vie kaksikkoa maapallon eri kolkkiin. Mutta lordi ei ole ainoa, joka janoaa arvokasta taideteosta.

Elokuva ei ollut hitti, sillä se ei tuottanut edes budjettiaan takaisin. Myös kriitikot sekä katsojat ovat antaneet Mortdecaille useita murska-arvioita ja esimerkiksi suositulla Internet Movie Database -sivustolla katsojien yhteisarvosanaksi elokuva on saanut 5,5/10.

Deppin hahmo on kerännyt vaihtelevia mielipiteitä: Monien mielestä kyseessä ei ole todellakaan miehen mestarillinen taidonnäyte, mutta toiset taas pitävät sitä elokuvan ainoana hyvänä hetkenä.

Trailerin näet alta tai tästä.

Mortdecai

Hero

Kello 21.00

Lue myös: Johnny Deppin merirosvohahmo ilmestyi suosikkipeliin - ääni ja eleet kuin itse näyttelijällä

Lue myös: Johnny Deppin haastavalle vuodelle ei vielä näy loppua - uskoo Hollywoodin boikotoivan häntä

Kilpailut

Uusimmat