Kuva: AOP

Angelina Jolie antoi harvinaisen kommentin hänen ja Brad Pittin erosta

06.09.2021 14:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Jolie ja Pitt erosivat riitaisasti vuonna 2016, minkä vuoksi ex-aviopari on taistellut vuosia oikeudessa.

Näyttelijä Angelina Jolie, 46, ei ole juuri koskaan puhunut julkisuudessa riitaisasta erostaan Brad Pittistä, 57.

Nyt Jolie on kuitenkin antanut harvinaisen kommentin asiasta Guardian-lehdelle, jonka haastattelussa hän myöntää, että ero yli kymmenen vuoden pituisesta suhteesta oli rankka.

- En ole sellainen ihminen, joka tekee päätöksiä kevyesti. Se vaati minulta paljon, että voin erota lasteni isästä.

Jolie myöntää, että hänen työnsä vaikuttaa maailman asioihin piti hänet kiireisenä eikä hän ehtinyt miettiä avioliittonsa tilaa. Jolie on muun muassa puolustanut ihmisoikeuksia sekä kirjoittanut avoimesti konflikteista.

- Jos keskittymisesi on maapallon vääryyksissä, sitä saattaa pitää omia murheita pieninä.

Jolie myöntää, että ei voi vielä hirveästi puhua tilanteesta, mutta haluaa löytää ratkaisun.

- Haluan, että lapsemme ovat turvassa ja perheemme, joka pitää sisällään myös lasteni isän, pystyy toipumaan tästä kaikesta.

Toukokuussa Jolien ja Pittin lähes viisi vuotta kestänyt huoltajuuskiista piti tulla päätökseensä. Kalifornialainen oikeuslaitos oli nimittäin päättänyt, että Pitt saa lastensa yhteishuoltajuuden.

Oikeustaistelu ei kuitenkaan loppunut, sillä Jolie ja hänen asianajajansa olivat pyytäneet yhden päätöksen antaneen tuomarin hylkäämistä, sillä tuomarilla oli ollut väitettyjä yhteyksiä Pittin asianajajaan. Päätös hylkäämisestä olikin astunut voimaan ja nyt Pitt on valittanut tilanteesta oikeuteen.

Pittillä ja Joliella on kuusi lasta, Maddox, 19, Pax, 17, Zahara, 16, Shiloh, 14, ja kaksoset Knox sekä Vivienne, 12. Jolie haki eroa Pittistä vuonna 2016.

Lue myös: Kuin Brad Pitt! 35-vuotiasta sinkkumiestä pyydetään usein yhteiskuviin yhdennäköisyyden vuoksi

Lue myös: Angelina Jolien ja ex-miehen välit lähentyvät entisestään - Jolie otti jo seuraavan ison askeleen

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat