Kuva: AOP

Madonnan tytär kertoo äitinsä olevan kontrollifriikki - "Hän on hallinnut minua koko elämäni"

18.10.2021 15:45 - Roy Kokkonen / roy.kokkonen@bauermedia.fi

Madonnan mallina työskentelevä tytär Lourdes Leon kertoo, että hänen äitinsä on tiukka kasvattaja.

Poptähti Madonnan, 63, vanhin tytär Lourdes Leon, 25, kertoo äitinsä olevan tiukka kasvattaja. 

- Äitini on kontrollifriikki, hän on hallinnut minua koko elämäni, hän kertoo.

Hän kertoo itsenäistyneensä mahdollisimman varhain. Hän maksoi omat opiskelumaksunsa ja vuokran, vaikka hänen äitinsä on monimiljonääri.

- Minun täytyi tulla täysin riippumattomaksi hänestä heti, kun valmistuin high schoolista.

Leon on elättänyt itsensä mallin töillä ja kertoo, että hänen äitinsä ei auta häntä tai sisaruksiaan taloudellisesti.

- Emme saa mitään avustuksia. Totta kai kasvoin äärimmäisen etuoikeutettuna. Sitä ei voi kiistää. Mutta minusta tuntuu, että äitini näki muiden julkisuuden henkilöiden lapsia ja ajatteli, ettei halunnut meistä samanlaisia. Lisäksi minusta tuntuu, että jos vanhemmat maksavat asioita, silloin heillä on enemmän valtaa.

Madonnalla on kaksi biologista lasta. Lourdes Leonin isä on fitnessvalmentaja Carlos Leon. Vuonna 2000 hän sai Rocco Ritchien, 21, yhdessä elokuvaohjaaja Guy Ritchien kanssa. Lisäksi hänellä on neljä adoptiolasta, David Banda, 15, Mercy James, 15, Stella, 8, ja Esther, 8.

Lue myös: Millaista on kasvaa supertähti Madonnan tyttärenä? Lourdes Leon, 24, paljasti kohtaamansa vaikeudet

Lue myös: Madonnan ja tyttären yhteiskuva sai aikaan kiivasta keskustelua - syy hämmentää

Lähde: Page Six

Muokattu 20.10 klo 09:45: Jutussa väitettiin virheellisesti, että Guy Ritchie olisi myös Lourdes Leonin isä. Oikeasti hänen isänsä on Carlos Leon. 

Kilpailut

Uusimmat