Kuva: AOP

Clueless-tähti Alicia Silverstone kokeili deittisovellusta - "potkaistiin" ulos kahdesti

20.10.2021 16:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Silvestonen mukaan hän ei ensin uskaltanut tehdä profiilia omalla nimellään.

Muun muassa legendaarisesta Clueless-elokuvasta tuttu näyttelijä Alicia Silverstone, 45, kertoi tuoreessa haastattelussa omista deittisovelluskokemuksistaan. 

Naisen mukaan hän uskaltautui kokeilemaan erästä sovellusta, mutta ei tohtinut tehdä sitä ensin omana itsenään. Näin ollen hän loi itselleen feikkiprofiilin. 

- Muutama vuosi sitten latasin erään deittisovelluksen ja tein sinne feikkiprofiilin, koska en ollut valmis siihen omana itsenäni. Minut kuitenkin potkaistiin ulos ja sain bannit, nainen kertoo.

Tovin hän keräsi rohkeutta ja päätti yrittää uudelleen, tällä kertaa omana itsenään. 

- Keräsin rohkeutta ja päätin, että jos Sharon Stone on uskaltanut tehdä sen omana itsenään, miksen minä uskaltaisi. Olin jo sopimassa siellä treffejä erään tyypin kanssa, kun yllättäen tajusin, että olin taas saanut bannit. Jouduin siis potkituksi pois myös omana itsenäni, hän kertoo.

Tällä hetkellä Silvestone kertoo olevansa eräässä sovelluksessa ja etsivänsä rakkautta. 

- Minun täytyi tehdä muutoksia algoritmiini, sillä se ei näyttänyt minulle ketään, ennen kuin laskin ikärajaa. En kuitenkaan etsi rinnalleni nuorempaa miestä. Olen käynyt elämässäni läpi paljon, enkä etsi ketään kasvatettavaksi, hän jatkaa.

Lue myös: Alicia Silverstone loi uudelleen legendaarisen Clueless-kohtauksen poikansa kanssa - katso

Lue myös: Clueless-tähden vanhemmuus nousi taas otsikoihin - käy kylvyssä 9-vuotiaan poikansa kanssa

Lähde: Et Online

Kilpailut

Uusimmat