Kuva: AOP

Jerry Seinfeld paljastaa sarjansa kohtauksen, jota ei kyennyt kuvaamaan repeämättä nauruun

26.10.2021 23:15 - Iiro Myllymäki / iiro.myllymaki@bauermedia.fi

Kohtaus jouduttiin kasaamaan noin kahdeksasta eri otosta, sillä Seinfeldilla oli pokka kovalla koetuksella.

Vuosina 1989–1998 esitetty Seinfeld-komediasarja on yksi legendaarisimmista sitcom-sarjoista kautta aikojen. Seinfeldissa päähahmona nähtiin Jerry Seinfeld, 67, joka oli myös sarjan luoja yhdessä Larry Davidin kanssa. Seinfeld on nyt kertonut, mitä sarjan kohtausta oli kaikista vaikein kuvata repeämättä nauruun.

Seinfeld kertoo aiheesta Netflixin videohaastattelussa sen kunniaksi, että sarja on saapunut Netflixiin katsottavaksi. Mies kertoo, että hankalin kohtaus oli vuoden 1991 Kirjasto-nimisessä jaksossa. Kyseisessä jaksossa New Yorkin kirjaston tutkintavirkailija Joe Bookman hiillostaa Seinfeldia siitä, että tämä olisi jättänyt vuonna 1971 lainaamansa kirjan palauttamatta.

- Se oli niin naurettavaa, että hän kuulusteli minua omassa asunnossani kirjasta. Minä vain repeilin koko ajan, Seinfeld muistelee.

Jerry Seinfeld (kuva: AOP)

Koomikko kertoo, että lopulta kohtaus jouduttiin kursimaan kasaan noin kahdeksasta eri otosta, joista valittiin kohdat, joissa mies ei repeä nauramaan.

- Mokailin siinä oikein huolella, Seinfeld sanoo.

Pääset katsomaan katkelmia kyseisestä kohtauksesta alla olevalta videolta kohdasta 1:37 alkaen. Kohtaus nähdään kolmannen kauden viidennessä jaksossa.

Bookmania näytteli Philip Baker Hall.

Lue myös: Komediakonkari Petteri Summanen: "Keski-ikäistä, valkoihoista heteromiestä saa vielä lyödä"

Lue myös: Netflix julkaisee uuden komediasarjan - pääosassa Greyn Anatomiasta tuttu tähti

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat