Kuva: AOP / Matti Matikainen

Me Naiset: Mikko Leppilampi rahat vieneestä ja pieleen menneestä Hollywood-kokeilustaan: "Maksoin kalliin hinnan"

01.12.2021 10:15 - Iiro Myllymäki

Mikko Leppilampi kertoo Me Naisille joutuneensa turvautumaan veljensä apuun, jotta saisi lentoliput takaisin Suomeen.

Näyttelijä-juontaja Mikko Leppilampi, 43, kokeili reilut kymmenen vuotta sitten siipiään Hollywoodissa ja yritti luoda siellä kansainvälistä näyttelijänuraa. Mies muistelee tähän aikaan liittyneitä vaikeita hetkiä Me Naisten haastattelussa.

Leppilampi kertoo, että oli tuohon aikaan saavuttanut jo paljon Suomessa, ja hän lähti tosissaan ja kunnianhimoisesti tavoittelemaan Hollywood-unelmia. Hän kieltäytyi tuolloin monista työtarjouksista Suomessa.

- Losissa realismi tuli vastaan. Koko ajan oli olo, että läpimurto odottaa ihan nurkan takana, mutta koskaan sitä ei kuitenkaan tullut. Homma tyssäsi, kun rahat loppuivat. Samaan aikaan avioliitto alkoi tulla tiensä päähän ja tyttäreni Lilia lähestyä kouluikää. Oli pakko tehdä ratkaisuja, Leppilampi kertoo Me Naisille.

Leppilammen tuolloinen vaimo Emilia Vuorisalmi palasi ensin Suomeen parin tyttären kanssa. Leppilampi vuokrasi asunnon ja auton eteenpäin ja lopulta päätyi nukkumaan kaverin sohvalle Venice Beachilla. Tilanne oli vaikea, ja Leppilampi joutui pyytämään apua veljeltään.

- Soitin nolona veljelleni: älä kerro kenellekään, mutta nyt on tilanne päällä. Rahani ovat loppu, korttini eivät kelpaa, en saa edes kahtakymppiä seinästä. Voitko ostaa minulle lentoliput kotiin?

Kun mies palasi Suomeen, hän ei saanut lainaa pankista, jossa hänen tilinsä olivat. Toisesta pankista hänelle annettiin 30 000 euron laina.

- Olin kuvitellut, että jatkan Suomessa täsmälleen siitä, mihin jäin. Toisin kävi. Monet ovet olivat sulkeutuneet ja tarjoukset, joihin olin vastannut kieltävästi, menneet muille. Maksoin jenkkivuosista kalliin hinnan, Leppilampi sanoo Me Naisille.

Mies onnistui palauttamaan uransa Suomessa nousukiitoon ja sai esimerkiksi juontopestin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta. Juuri uutisoitiin, että Leppilampi jättää ohjelman juontajan pestin kymmenen kauden jälkeen. Leppilampi kertoi MTV:lle jatkossa keskittyvänsä täysillä näyttelijän ja muusikon uraansa.

Leppilampi kertoi vuonna 2018 Voice.fi:n haastattelussa, että Hollywood-unelma kytee hänen mielessään edelleen.

- Se on aina siitä kiinni, mitä itse lähtee tekemään uransa eteen. Minun pitäisi itse panostaa siihen ja ilmoittaa, että olen valmis sitoutumaan koekuvauksiin ja siihen elämään. Jos laittaisin kaiken likoon ja puskisin taas siellä (Hollywoodissa), niin uskon, että siellä on nyt uudenlaisia kontakteja ja ihmiset tietävät suomalaiset näyttelijät entistä paremmin, Leppilampi sanoi tuolloin ja viittasi Jasper Pääkkösen saamaan menestykseen.

Lue myös: Vappu Pimiä ylistää TTK:ssa lopettanutta Mikko Leppilampea - "Annan hänelle täyden tuen"

Lue myös: Mikko Leppilampi herkistyi podcastissa puhuessaan isyydestä - "Olin laput silmillä"

Lähde: Me Naiset

Kilpailut

Uusimmat